— Eivätkö ota? — ihmetteli Tolstoi.
Kreivi Leo Tolstoi ei tahtonut sitä mitenkään uskoa. Hän päätti koettaa itse.
Sitä varten sepitti hän pienen kertomuksen ja lähetti sen tekaistulla salanimellä varustettuna erään aikakauslehden toimitukselle.
Kahden viikon kuluttua lähti Venäjänmaan suuri kirjailija tiedustelemaan sepustuksensa kohtaloa.
Toimittaja otti hänet vastaan jokseenkin kylmäkiskoisesti ja ilmoitti jo ensi sanoikseen, että kertomusta ei oteta lehteen.
— Miksi ei? — kysyi Leo Tolstoi.
— Siksi, — vastasi toimittaja, — että se, mitä tässä olette kirjoittanut, todistaa kauttaaltaan ei ainoastaan täydellistä kaunokirjallisen kyvyn puutetta vaan myöskin selvää tietämättömyyttä oikeinkirjoitusseikoista. Minun täytyy suoraan sanoa, ystäväiseni, — lisäsi hän tuttavallisesti, — että lukiessani lähettämäänne tyhjänpäiväistä tekelettä luulin sitä aivan varmasti jonkun kokemattoman nuoren intoilijan kirjoittamaksi, mutta eihän teidän ikäisestänne voi sellaista sanoa. Ei, parasta on, että jätätte sikseen tämän paperin töhrimisen — on liian myöhäistä teidän iässänne ruveta aloittelemaan. Ettehän ole aikaisemmin mitään kirjoittanut?
— Olen.
— No jopa jotain! Mitähän te sitten olette kirjoittanut, sillä minun täytyy tunnustaa, etten ole kertaakaan kuullut teidän nimistänne »kirjailijaa»!
Toimittaja nauroi kursailematta Tolstoille vasten kasvoja.