Tuhansin kiitoksin vei soturi koiran takaisin sen isännälle, kävi kertomassa tytön isälle ja äidille, että heidän tyttärensä oli pelastettu, ja ilmoitti kylänväelle, että hiisi oli vaatinut viimeisen uhrinsa, eikä sen koommin heitä häiritsisi. "Tästä kaikesta saatte kiittää urhoollista Shippeitaroa", sanoi hän jättäessään heidät hyvästi, ja jatkoi matkaansa etsiäkseen uusia seikkailuja.
IHMEELLINEN TEEKEITTIÖ.
Kauan, kauan sitten asui Morindjin temppelissä Kotsuken maakunnassa vanha pappi.
Tämä pappi oli hyvin ihastunut teen keittämiseen ja juomiseen; se homma oli tosiaan hänen elämänsä suurin harrastus ja ilo.
Eräänä päivänä hän sattui löytämään muinaisesineiden kaupasta hyvin somannäköisen vanhan teepannun, jonka hän osti ja vei kotiinsa perin ihastuneena sen muotoon ja taiteelliseen tekotapaan.
Seuraavana päivänä hän otti esille uuden ostoksensa ja istui pitkän aikaa käännellen sitä käsissään ja tarkastellen puolelta ja toiselta.
"Oletpa sinä oikein soma, olet tosiaankin", sanoi hän ihastuksissaan. "Minä kutsun kaikki ystäväni teejuhlaan, ja miten ne mahtavatkaan kummastua nähdessään tällaisen erinomaisen teekeittimen!"
Hän asetti aarteensa laatikolle, jossa voisi sen siroutta mielin määrin ihailla, ja istahti suunnittelemaan teekutsujaan. Hetkisen perästä hän kävi uniseksi, alkaen torkkua, ja vihdoin tuupertui pää pöytää vasten; hän vaipui sikeään uneen.
Silloin tapahtui kummallinen muutos. Teepannu alkoi liikkua. Sen torvesta pisti esille karvainen pää, toiselta puolen tuli näkyviin tuuhea häntä, sitten ilmaantui neljä jalkaa, ja hieno turkki näkyi vähitellen peittävän koko astian pinnan. Vihdoin se hypähtäen laatikolta alkoi tepastella lattialla aivan mäyrän näköisenä.
Kolme nuorta opiskelijaa, jotka istuivat kirjojensa ääressä viereisessä huoneessa, kuulivat melun, ja kun yksi heistä työntäen paperioven sivulle kurkisti sisään, niin kummastuipa hän suuresti nähdessään teekeittiön tanssivan neljällä jalalla edestakaisin huoneessa.