Maija: Oikein, Joonasi Sinusta kyllä tulee kelpo mies, kun vaan pysyt raittiina. Mutta tiedätkö mitä! Minäpä en tahdo, että sinä harjoinesi kuljet ravintoloissa ja kaduilla. Ei se suinkaan ole hyvä pienelle pojalle. Minun isäni on kauppias ja juuri näinä päivinä on hän hakenut juoksupoikaa. Minä pyydän isää ottamaan sinut. Tahdotko tulla meille?
Joonas: Voi, niin mielelläni, niin mielelläni! Silloin ei minun enää tarvitse palella ja nähdä nälkää. Mutta mitä isä sanoo?
Maija: Minä pyydän isää puhumaan hänen kanssansa ja koettamaan saada hänet kunnolliseen työhön, Ehkä hänkin vielä voi tulla raittiiksi.
Joonas: Minä olen niin iloinen, että voisin hyppiä yhdellä jalalla ympäri koko kaupungin. Kiitos, kiitos, kiitosi Hurraa!
Tyttö: Kuinka äiti ilostuukaan, kun näin monet ovat ottaneet sininauhan!
Olli: Mutta eikö meidän nyt pitäisi lukea?
Elsa: Ensin me kaikki laulamme laulun. (Sävel: Käy Suomen lahdella hyrskyt.)
Jo laskee iltayön rauha koteihin Pohjolan maan, ja tähtien loiste valvoo sen seutuja ainoastaan. Niin tähdet, tähdet ne valvoo, valaisten Pohjolan yön, ne lepoa vartioitsee elämän raskaan työn.
Ne valvoo ihmisten yötä, — niin Jumala määräsi sen, Hän ties miten horjuvainen ja heikko on ihminen… Niin! Johtoas heikoille meille, oi, tahtien Herra, suo! Ja sieluihin särkyneihin sopusointusi kirkas luo!
Ja rauhaasi suureen sulje kotiseutu ja syntymämaa: ja pois väkijuomien virta vie vahvojen sulkujen taa! Pyhi kyynelet, raukaise riidat, suo siunaus raittiustyön… Oi, tähtien Herra, kuule tää rukous Pohjalan yön!