Elias (asettuu samalle paikalle): Minä aijon ruveta lähetyssaarnaajaksi ja lähteä pakanoiden luo opettaakseni heitä tuntemaan Jumalaa. Olen juuri lukenut eräästä kirjasta, miten hirveän surullista niiden pakanaraukkojen elämä on. Kun meillä itsellämme on näin hyvä olla täällä kotonamme, niin täytyy meidän koettaa auttaa niitä, jotka eivät ole mitään kuulleet, että hekin saisivat parempaa.
Setä (taputtaen Eliasta päähän): Se on kauniisti ajateltu, Elias. Lähetyssaarnaajalla on tosin hyvin paljon vaikeuksia, ja useathan ovat saaneet surmansakin siellä. Mutta ken uhraa itsensä johdattaakseen ihmisiä Jumalan tykö ja totuuteen, hän on käyttänyt elämänsä parhaimmalla tavalla. Ja viimeisenä on pikku Linda. Sinä et tietysti vielä tiedä, mihin aijot ryhtyä maailmassa?
Linda (lähtee vilkkaasti paikaltaan ja kapuaa tuolille, jonka vieressä toiset ovat seisoneet): Minä seison tässä, että kaikki voisivat kuulla, mitä minulla on sanottavaa. — Niin, setä, minä tiedän varsin hyvin, mitä olen tekevä. Minä aijon mennä naimisiin, niinkuin äitikin on tehnyt. Ja sitten saan suuren kartanon kauniin järven rannalla maalla lehmineen ja vasikoineen ja lampaineen ja porsaineen ja kananpoikasineen, ja suuren, suuren puutarhan, missä kasvaa paljon kauniita kukkia ja marjoja ja sinne kutsun isän ja äidin ja sedän, kun he tulevat vanhoiksi. Siellä saavat he asua kauniissa huoneissa ja syödä lettuja ja hilloa päivälliseksi ja sitten rakennan puutarhan viereen taion monine pienine kamareineen. Sinne kutsun kesäksi kaikki ne köyhät, kalpeat lapset, jotka juoksentelevat Hermannin kaupungissa ja Söörnäisissä. Ja he saavat syödä viiliä ja uida järvessä ja poimia marjoja metsästä ja pitää niin; niin hauskaa.
Setä (ottaa Lindan syliinsä ja kohottaa hänet kolme kertaa ilmaan): Hei, hei, eläköön Linda ja hänen talonsa ja kaikki porsaansa ja kananpoikansa ja marjansa ja ne lapset Söörnäisistä! Ja kiitos sinä suloinen, kiltti, pikku tyttönen, että tahdot antaa sedälle kauniin kamarin ja lettuja päivälliseksi. Mutta ajattelepas, ellei miehesi suostuisikaan siihen, että me ja Söörnäisten lapset tulisimme sinne!
Linda: Minä kysyn sen häneltä ennenkuin hänet otan, ja ellei hän anna minun tehdä siten, niin en huoli hänestä, vaan etsin itselleni toisen, joka antaa minun tehdä niinkuin tahdon; sillä sen saa äiti aina tehdä.
Aliina: Ei, kuulkaapa häntä. Mutta tuhmempaa se ei missään tapauksessa ole. Me toivomme, että sinä kutsut meidät kaikki serkkusi myöskin luoksesi. Ja nyt, hyvä setä, täytyy minun lähteä kotiin. Meillä on niin paljon läksyjä maanantaiksi ja kun en koskaan lue läksyjäni sunnuntaisin, niin täytyy minun takoa ne päähäni vielä tänään.
Vilhelm: Kiitos meidän puolestamme. Täällä sedän luona on aina niin hupaista, kun saamme puhella, mistä tahdomme, ja olla aivan kuin kotonamme.
Setä: Minulle on kuitenkin kaikkein hauskinta nähdä teitä, rakkaat telmyrit. Hauskaa on nähdä, kuinka moni teistä tulee siksi, miksi nyt aikoo. Joksikin voitte kuitenkin jokainen jäädä, nim. uskollisiksi raittiusihmisiksi.
Dagmar: Mutta setä, mehän olemme kaikki viisi S.O.N.R:n jäseniä. Olisimmehan suuria raukkoja, jos rikkoisimme raittiuslupauksemme, emmekä pysyisi uskollisina ihanteillemme.
Jalo: Niin, setä, minä olen kuullut, että intiaanit juovat "tulivettä" niin hirveästi. Ja sentähden aijon puhua heille raittiudesta, kun tulen sinne, siten saan aikaan jotain hyvää.