Anni: Luulenpa, että Aino antoi meille terveellisen muistutuksen, "Oma maa mansikka, muu maa mustikka" — niinhän se onkin.
Kalle: Ja me muistelimme vaan muita maita. Luovun matkastani maan ympäri ja kuljen sen sijaan oman maan syrjäisimmänkin kolkan, Lapinmaalla ihailen revontulten leimahduksia, Aavasaksaila kesä-yön aurinkoa. Etsin Karjalasta Väinämöisen kanteleen jäännöksiä ja esi-isäin muinaisissa uhrilehdoissa kävelen. Aino oli oikeassa — Suomessa on hauskinta.
Elli: Niin — niin. Yhtykäämme kaikki ja matkustakaamme ensin Suomessa — sitten lähdemme muille maille, kukin omalle suunnalleen.
Anni ja Pekka: Se on päätetty.
Aino: Kun te eroatte, palajaa Aino kotiin.
Pekka: Mutta millä me matkustamme, kun rahaa ei ole? —
(Setä, joka on innokkaasti kuunnellut, kääntää äkkiä nuttunsa nurin, painaa lakin syvälle päähänsä ja astuu esiin koettaen puhua korkella ääneltä.)
Setä: Olen kuullut toivomuksenne ja tulen täyttämään ne.
(Lapset eivät tunne häntä, vaan katselevat hämmästyneinä toisiaan. Aino piilottaa päänsä Ellin syliin.)
Kalle (rohkeasti): Kuka olet?