Nilia: Minun nimeni on Nilia Egypta, olen kotoisin Egyptistä. Kerro nyt minulle jotakin täällä pohjoisessa vallitsevista vuodenajoista. Mistä vuodenajasta sinä enimmin pidät?
Kalle (pyörähtää ympäri kantapäällään): Kuten näet, olen minä koulupoika ja siis kevät luonnollisesti on minulle mieluisin.
Nilia: Minkätähden niin?
Kalle: Etkö sinä sen vertaa ymmärrä, Niilin krokotiili – – Nilia piti sanomani. Kun talvi on mennyt ja kevät lähestyy, on meillä koulupojilla toivo päästä ikävästä koulusta. Keväällä luonto jälleen elpyy. Kaikki on silloin niin valoisata ja lämmintä talven pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Jäät, jotka useampia kuukausia ovat pitäneet joet ja järvet kahleissaan, sulavat, ja sitte saa purjehtia selillä ja meloa kanooteilla lahdelmissa. Se on toista, voit uskoa, kuin hakea niitä kartalta ja lukea niistä maantieteessä. Puut saavat lehtiä, linnut, jotka talvella olivat lämpimissä maissa, palaavat. Aamuhetki kullan kallis! Kevät on luonnon aamu ja on sen vuoksi paras vuodenajoista. Oletko kuullut, että metsät täällä Suomessa osaavat laulaa?
Nilia: Sitä en ole tietänyt.
Kalle: No sitte saat kuulla sen. Lasten ystävä Z. Topelius, sepitti kävellessään kerran metsässä kauniin laulun vuodenajoista. Muutamat puut kuulivat hänen itsekseen lausuvan laulun. He oppivat sanat, muut puut oppivat ne heiltä. Sanat kuletti herra Myrsky metsästä toiseen, niin että kaikki puut oppivat ne. Tuulet säveltivät laulun, ja jos vaan osaa sanoa oikean taikasanan, saa metsän laulamaan milloin tahansa.
Nilia: Kuinka kuuluu taikasana?
Kalle (huutaa arvokkaan näköisenä): Humise vastaukseni, Suomeni metsä, ja laula keväästä Pohjolassa!
Metsä (laulaa ensimmäisen värsyn Topeliuksen "Vuodenajoista"):
Kun kevät kaunis tuli,
Soi Luoja lämpöisen,
Maan silmästä jo suli
Jääkyynel huurtehen.
Taas päivän paistehessa
Jo linnut lauloivat,
Ja lapset lehtosessa
Iloisna juoksivat.