Lapset: Rakastamme, rakastamme.
3:mas sinipiika: Ja te ymmärrätte metsän kuiskeet ja tajuatte luonnon äänen, joka teille metsän kaikissa ilmausmuodoissa puhuu.
I:nen sinipiika: joka metsää rakastaa, hän saa siitä tuhatkertaisen palkinnon, Metsä ei koskaan unhoita ystäviään.
2:nen sinipiika: Tänään on juhannus, metsän juhla. Sentähden olemme me lähetetyt tänne teidän luoksenne metsän lahjaa tuomaan. Sillä juhannuksena metsä lahjojaan jakaa.
1:nen sinipiika: Kuulkaa siis, mitä metsä teille lupaa: Jos joskus elämässänne tunnette itsenne väsyneiksi ja vanhoiksi, paetkaa metsään ja kuunnelkaa hetkinen sen hiljaista huminaa, jonka kautta itse luonto puhuu — ja te virkistytte ja saatte sydämmiinne ikuisen nuoruuden, jota aika ei voi kuluttaa. Jos elämän ristiriidat sydäntänne katkeroittavat, paetkaa metsään — ja se humisee sopusointua teidän mieliinne, ja te huomaatte, että ikuinen rakkaus kaikki hyvin johtaa. Metsä on aina oleva teidän lohduttajanne ja ystävänne elämänne matkalla. — Nyt tulkaa, sinipiiat, kadotkaamme jälleen siniseen hämärään — tämän kauvempaa emme saa puhua ihmislasten kanssa. (Juoksevat kevyesti pois; lapset tuijottavat hetkisen sanattomina heidän jälkeensä.)
Olavi: Untako tämä oli, vai totta? —
Katri: Tuolla kaukana vilahtavat vielä heidän siniset huntunsa.
Maija: Metsän lahja juhannusyönä, älkäämme koskaan sitä unohtako emmekä halveksiko.
Erkki: Tämä oli elämämme kaunein juhannus-yö. —
Olavi: Mutta katsokaa, tuollahan jo aurinko nousee — valo on valtiaana pohjolassa.