Aina: Luulen hankkivan! valkeat huonekalut, sohvan, kuusi tuolia, pöydän ja vuoteen.
Toini: Hienoa, hienoa! Minä otan paljasta vihreää, sitäpaitsi vihreät huonekalut ovat nyt muodissa. Ja sitten panen valkeat verhot ikkunoihin ja kukikkaan korkkimaton lattialle.
Aina: Niin minäkin laitan! Mutta kuinka salin kalustamme? Sen nyt kuitenkin täytyy olla hieno, sillä varmaankin käy meillä usein vieraita.
Toini: Siellä pitäisi olla topatut huonekalut.
Aina: Mutta ne ovat niin hirveän kalliit. Mutta tiedätkö — minäkin otan vihreän kaluston omaan huoneeseeni, niin saliin saa tulla valkeat huonekalut.
Toini: No niin, ne näyttävät hienommilta. Ja sitten pitää siellä olla paljon kauniita kasveja.
Aina: Ja kattoon ripustamme lintuhäkin, jossa on pieni viheriävarpunen.
On niin hauskaa kuulla sen laulavan.
Toini: Ei millään muotoa, hyvä Aina! On suuri synti pitää pikkulintuja häkissä, mihin ne eivät ole luodut olemaani Ne aina kaipaavat ulos vapaaseen luontoon.
Aina: Me ripustamme häkin hyvin matalalle kasvien keskelle, ja annamme joka päivä tipuseIle siemeniä ja raitista vettä. Minä pyydystän kärpäsiä ja matoja niin paljon kuin sille suinkin maittaa.
Toini: Mutta sittenkin se on vankina. Minä en koskaan maailmassa tahdo piinata jumalan luomia olentoja — en ole tähän asti piinannut enkä aijo vastakaan!