Mummo: Tarkoitan väkijuomia. Ja minä onneton sen myrkyllisen käärmeen päästin taloon. Tietämättömyydessä ja ajattelemattomuudessa sen tein, mutta kyllä sain kalliisti maksaakin… (pyyhkii kyyneliään).
Aina: Mummo rukka!
Mummo: Oli sillälailla, että meidän naapurinamme asui toinen työmiesperhe. Me kävimme toistemme luona sunnuntai-iltapäivin — ja Mari ja minä ikäänkuin kilpailimme, kellä olisi hienompaa kotonaan. Eräänä iltana hän tarjosi meille punssia — silloin ensi kerran ilmestyi väkijuomia keskuuteemme. — Voi, että se olisikin ollut viimeinen kerta! Mutta ei ollut. Oi voi, jos minä olisin ymmärtänyt kaiken onnettomuuden, mikä sinä iltana kätkeytyi punssilasiin.
Toini: Mitä vaarallista siinä yhdessä punssilasissa mahtoi olla?
Mummo: Mitäkö vaarallista! Siinähän oli alku väkijuomahimoon! Samalla tuli myös ylpeys. Minä en tahtonut olla Maria huonompi. Kun Mari miehineen tuli ensi kerran luoksemme, minä tarjosin heille sekä punssia että viiniä vastoin Juhon tahtoa. Siten tapahtui monta kertaa. Lopulta meillä oli yhtenään väkeviä kotona. Juhosta tuntui hyvältä silloin tällöin ottaa ryyppy. Eräänä iltana hän meni kapakkaan ja tuli kotiin juovuksissa ja hulluna. Nyt vasta silmäni avautuivat ja minä huomasin, mikä oli edessä. Tahdoin heti hävittää koko väkevät juomat, mutta se oli jo myöhäistä. — En tahdo kertoa kaikesta kurjuudesta, mikä nyt seurasi. — Juhosta tuli juomari, pojastamme tuli juomari, kaikki omaisuutemme meni vähitellen kapakkaan. Juho kuoli hermotautiin — poikamme hukkui eräänä iltana, kun tuli tansseista kotiin ja piti kulkea sillan yli. Minä yksin jäin mailmaan katkerasti katumaan ymmärtämättömyyttäni. — Rakkaat, pienet tytöt! Kun te tulette suuriksi ja saatte oman kodin, niin älkää koskaan salliko väkijuomien päästä koteihinne.
Ja nyt minun täytyy mennä, kun olen kertonut surullisen tarinani.
Hyvästi nyt, ja kiitos avusta!
Toini: Kiitos itsellenne, hyvä mummo! Olette antanut minulle opetuksen, jota en koskaan unohda.
(Mummo poistuu. Toini Ainalle): Anna anteeksi, Aina, kun minä olin äsken niin paha ja kiukkuinen! — Nyt ymmärrän paremmin. Kun tulen suureksi, en koskaan päästä väkijuomia kotiini.
Aina: Saman minä lupaan. En tahdo pitää väkijuomia enkä vangittuja lintuja kodissani. — Me tahdomme yhdessä työskennellä hyvän ja oikean puolesta maailmassa.
Toini: Niin tahdomme, niin tahdomme!