Juho: Vai niin — ja kun olet saanut minut sinne, houkuttelet tietysti minun tekemään raittiuslupauksenkin. E-hei. Siitä ei tule mitään. Minä rakastan vapauttani.
Pekka: Niin minäkin. Me suomalaiset emme koskaan aijo ruveta orjiksi.
Me olemme aina olleet vapaita miehiä.
Tuomas: Vai tarkoitat sinä sitä vapautta, että voi juoda itsensä juovuksiin. Onpa se todellakin ihanaa vapautta! Katso esim. Mikko Leppästä, joka on niin juomahimon orjana, että hän ei voi olla juomatta, vaikka lääkäri on sanonut että hän pian kuolee siitä. Hän ei voi mennä anniskelupaikan ohi poikkeamatta sisälle. Ja kun hän on juonut itsensä juovuksiin, menee hän kotiinsa ja lyö vaimoaan. Kas siinä on vapaa mies; eikö totta?
Juho: Mikko on houkkio. Minä toivon etten koskaan tule hänen kaltaisekseen. Minä aijon ottaa olutlasini ja sentään pysyä yhtä raittiina kuin kuka muu tahansa.
Tuomas: Minusta sinä eilen tulit ravintolasta jotenkin "liikutettuna",
Pekka: Että sinä viitsit puhua tuommoisesta! Minä olin mukana. Täytyihän meidän kutsua vieraamme virkistyksille, ja hän tarjosi taas meille. Eihän voi kieltää juomasta lasia hyvän ystävän kanssa.
Tuomas: Siis teidän täytyy ja te ette voi. Minä luulin teidän kumpaisenkin sanoneen, että tahdotte olla vapaita.
Pekka: Niin tahdommekin.
Tuomas: Minä en kutsu sitä vapaudeksi. Jos teidän kerran täytyy mennä ravintolaan, jos te ette voi kieltää ottamasta lasia, ette ole vapaita. Minä pidän oman vapauteni parempana, sillä minä voin kulkea tällaisen paikan ohi sisään menemättä, ja minä voin vastata kieltävästi, kun tahdotaan saattaa minulle päänsärkyä seuraavaksi aamuksi.
Juho: Mutta kuulehan, toveri, minkätähden teit sinä oikeastaan raittiuslupauksen? Ethän sinä ole koskaan juonut.