Tuomas: Niin nähkääs, minä koetin saada kahta toveria, jotka joivat liian paljon, jättämään lasinsa. Mutta kuinka saatoin heitä pyytää lakkaamaan, kun itsekin käytin juomia.
Pekka: Se on kyllä totta, etten minä paljoa piittaa sen puheesta, joka itsekin juo. Mutta kuulehan, et suinkaan sinä pidä vääränä yhden olutlasin ottamista?
Tuomas: Joll’en siinä asiassa tuomariksi rupeakaan, niin tiedän ainakin, että me aivan yhtä hyvin tulemme toimeen ilman sitä, ja että se on parempi meidän terveydellemme ja kukkarollemme ja estää meitä kiusauksista. Ja silloin ei tarvitse pelätä joutuvansa orjaksi.
Juho: Mitä sillä tarkoitat?
Tuomas: Minä tarkoitan että jok’ainoa niistä, jotka nyt ovat kurjia juoppouden orjia, on myöskin alkanut yhdestä lasista. Kuinka voimme me tietää, ettemme mekin joudu orjuuteen? Sitä paitse on meidän auttaminen muita sillä esimerkillä, että voi olla ilmankin näitä juomia.
Pekka: Sinä olet hyvä mies, Tuomas. Ehkä sinä vielä jonakin kauniina päivänä saat minunkin raittiuskokoukseesi.
Tuomas: Etkö voi tulla heti tänä iltana?
Pekka: Mitä sanot sinä, Juho? Menemmekö hänen kanssansa?
Juho: Minusta me voimme mennä sinne katsomaan, mitä vesipojat tekevät. Eihän se meitä voi vahingoittaakaan. Eihän minun tarvitse kirjoittaa nimeäni lupauksen alle, ellen tahdo.
Tuomas: Ei, ei kukaan muu sitä tee, kuin se, jolla on se vakuutus, että hän tekee oikein ja hyvin näin tehdessään. Kas, niin tulkaa sitte, muuten me myöhästymme! Mukaillut A. T.-H.