Tuomas: Niinhän sanoi se herra, joka meille puhui. Katsos, raha kasvaa korkoa korolle!
Rietu: Isä varmaan tämän kuultuaan hämmästyisi. Hän on nyt kymmenen vuoden aikana juonut joka päivä kaksi pulloa olutta. Ja nyt olisi hänellä tänään ainakin yli 2,000 markkaa, jos olisi säästänyt siihen panemansa rahat.
Tuomas: Mutta voisihan hän ruveta säästämään huomenna ja silloin olisi teillä kymmenen vuoden perästä tuo summa. Hyvästi nyt. (Menee.)
Rietu: Hurraa, minä sanon sen huomenna hänelle. Mutta hän ei salli minun koskaan sekaantua asioihinsa, kuten hän sanoo. Hyvä, minun täytyy keksiä jokin keino. Hei vaan, nytpä sen tiedän. Kivitauluni on minua auttava. (Rientää iloisena ulos, hyppien yhdellä jalalla.)
TOINEN KOHTAUS.
Luodon vaimo (hänellä on vanhoja sukkia, lankaa ja parsineula; istuu pöydän ääreen).
Luodon vaimo: Oih, kuinka on väsyttävää alituiseen istua ja parsia näitä vanhoja sukkia. Minun mielestäni pitäisi mieheni, joka tekee niin ahkeraan työtä ja jolla on niin suuri palkka, useammin voida ostaa meille uusia vaatteita. Mutta rahat kulkevat hänen sormiensa välitse kuin vesi seulan läpi. Ja kuitenkin on hän kunnollisimpia työmiehiä. Ei hän milloinkaan ole humalassa eikä melua ja temmellä täällä kotona.
KOLMAS KOHTAUS.
Rietu, Luodon vaimo.
Rietu (pannen käsivartensa hänen kaulalleen): Voi, äiti rakas, istutko sinä taasen noita vanhoja sukkia paikaten. Odotahan kunnes tulen suureksi, silloin ansaitsen niin paljon, että sinulla pitää olla ainoastaan uusia sukkia, etkä koskaan enää tarvitse parsia ja puuhailla. Tiedätkö, että sinulla vielä jonakin päivänä tulee olemaan oma tupa, mitä sanot siitä?