Luodon vaimo (taputtaa häntä päähän): Elä jaarittele joutavia, rakas Rietu, köyhä työkansa, niinkuin me, ei koskaan voi säästää niin paljon, että saisimme oman mökin. Pyh, sellainenhan maksaa tuhansia markkoja.
Rietu: Katsos, äiti, minä luulen, että voisimme, jos vaan osaisimme säästää. Tuomas ja minä kuulimme tänään erään esitelmän, jossa selitettiin, kuinka pienet summat kasvavat suuriksi, jos saavat olla jossakin pankissa.
Luodon vaimo: Rakas lapsi, minä olen kylliksi tarkka isän palkan suhteen. Hän ei myöskään ole mikään juomari. En voi ymmärtää, miten voisimme säästää enempää, kuin minkä teemme.
Rietu: Hyvä, minä voin näyttää sen ja tahdon koettaa näyttää sen myöskin isälle, (Istuu alas ja alkaa kirjoittaa taululle.)
Luodon vaimo: Toivon, että voisit tehdä sen, poikaseni; olisin totta tosiaan ensimäisenä valmis tekemään muutoksia taloudessa, jos se vaan on mahdollista.
Rietu: Tässä, äiti! Ole hyvä ja anna taulun olla pöydällä, kun isä tulee. Olisin ilonen, jos hän saisi nähdä sen. Nyt menen keittiöön lukemaan läksyjäni. (Menee.)
NELJÄS KOHTAUS.
Luodon vaimo (yksinään). Mitähän maailmassa se Rietu on kirjoitellut tähän taululle? (Nostaa sen ylös ja lukee:) "Lasillinen vettä ei maksa mitään ja sammuttaa janon; pullo olutta maksaa 25 penniä ja vahingoittaa ruumistamme." Hm, tämä on sellaista, mitä oppivat raittiuskoulussa. Niinpä niin, juohan mieheni kaksi pullollista päivässä ja saanhan minäkin niistä pari lasillista. Vaan että voisimme säästämällä 50 penniä päivässä vihdoin ostaa itsellemme oman mökin, sitä on minun hyvin vaikea käsittää.
VIIDES KOHTAUS.
Puuseppä Luoto (tulee sisään).