Puuseppä Luoto. Hyvää iltaa, muijakulta! Onko sinulla illallinen valmiina ja olutpullo kotona? Jaha, sinä istut ja tutkit Rietun kirjoituksia. No, sellaisiin ei sinun eikä miilunkaan järkeni pysty. (Istuu.) Ihmeen paljon sitä nykyään kouluissa luetaan. Eilen koettelin ottaa selkoa pojan laskuista, mutta niissä oli merkkejä ja numeroita ja jos jonkinlaisia variksenvarpaita.
Luodon vaimo: Katso tuota, niin kummeksit kai vielä enemmän. (Antaa hänelle taulun.)
Puuseppä Luoto (lukee ääneen): "Lasillinen vettä ei maksa mitään ja sammuttaa janon; pullo olutta maksaa 25 penniä ja vahingoittaa ruumistamme". Haha, se on sekä uutta että vanhaa. Että olut maksaa 25 penniä pullo, sen kyllä tiedän minä, joka jokapäivä ostan sitä. Mutta että se vahingoittaa ruumistani, ei ole niinkään varmaa. Mitähän ne lapset tästä lähin oppivat koulussa?
Luodon vaimo: Ajatteles, kun Rietu on laskenut, että kahdessakymmenessä vuodessa voisimme säästää niin paljon, että saisimme itsellemme oman tuvan, jos lakkaisimme olutta juomasta.
Puuseppä Luoto: Poika lörpöttelee turhuuksia. Joutava viisikymmenpenninen ei koskaan kasva niin suureksi summaksi. Mutta tuossapa hän tulee.
KUUDES KOHTAUS.
Rietu (tulee sisään). Puuseppä Luoto: No, laskumestari, sinä taidat kirjoitella kokoon tupia meille. Mutta ne löytyvät ainoastaan kivitaulullasi, luullakseni. Tahtoisinpa nähdä, kuinka tällainen köyhä puuseppä kuin minä, joskus voisi panna jalkansa oman kynnyksen sisäpuolelle.
Rietu (innokkaasti): Minä tässä kerroin vaan, mitä eilen esitelmässä kuulin.
Puuseppä Luoto (vihastuneena): Äh, nuo oppineet herrat eivät käsitä sellaisia asioita. Itse nauttivat he suurta palkkaa ja tahtoisivat, että me, köyhät työmiehet, nuoleksisimme kämmeniämme ja tekisimme säästöjä kurjista päiväpalkoistamme.
Rietu: Anteeksi, isä, mutta tahdotko antaa minun tehdä pienen laskun tällä taululla, niin näytän sinulle, ettei opettaja ollut ensinkään väärässä. Puuseppä Luoto: No, koetappa nyt, niin saamme nähdä.