Ville: Hah hah, siitäpä oli tulla kaunis sota! Kun meidän piti jakaantua pohjois- ja etelävaltioihin, ei kukaan pojista tahtonut kuulua etelävaltioiden sotajoukkoon, vaan kaikki menivät pohjoisvaltioiden puolelle.
Hilda: No, mutta sittenhän sodasta ei tullut mitään?
Hannes: Kyllä, me heitimme arpaa koulupihalla olevilla pikkukivillä. Sen, joka sai lyijykynällä merkityn kiven, täytyi mennä etelävaltioiden sotajoukkoon.
Anna: Ja se raukka, jonka piti kuulua etelävaltioiden joukkoon, tuli todellakin "merkityksi". Voi semmoisia kehnoja ihmisiä, jotka tahtovat puolustaa sitä, että veljemme ja sisaremme pidettäisiin orjuudessa!
Hilda: Näin tänään kuvan kahdesta orjasta, jotka olivat ikäänkuin toisiinsa taotut rautatangolla, jonka päät olivat käännetyt heidän kaulojensa ympäri. Hyi sentään, kun ajattelee, että tämä rauta Afrikan paahtavassa auringonpaisteessa tulee aivan kuumaksi ja polttaa ja hankaa rikki orjaraukkojen kaulan ja hartiat.
Ville: Jumalan kiitos, että meillä täällä Suomessa ei ole orjia ja ettei kukaan meistä koskaan voi tulla semmoiseksi. Vapaus on sittenkin kaunein lahja, minkä Luojalta olen saanut. Eläköön vapaus, eläköön!
Äiti (joka on istunut ja neulonut): Se on oikein, että pidät vapaudesta ja että tahdot olla vapaa. Mutta mitä sinä oikein tarkoitat sillä, että olet vapaa?
Ville: Eipä tuo taida olla niin helppoa sanoa. Hannes: Anna minun sanoa! Ihminen on vapaa, kun tekee, mitä itse tahtoo.
Äiti: Mutta jos sattuisi, ettei voisi tehdä, mitä tahtoo, mitä sanot semmoisesta?
Ville: Hän on raukka, orja, lurjus —