Hannes: No, no, elä ole niin suurisanainen! Mitä tarkoitat, äiti? Minä esim. tahtoisin rakentaa sinulle oikein, kauniin rakennuksen maalle, mihin kaikki voisimme matkustaa kesäksi, mutta sitä en voi. Enhän sentähden ole orja?
Äiti: Et, rakas Hannes, sitä en tarkoittanut. Se, ett’et voi rakentaa minulle kaunista kesäasuntoa, on semmoinen ulkonainen asia, jolle et voi mitään. Mutta luulen, että meidänkin joukossamme on orjia, ja niistä tahdoin puhua. Vieläpä Villestäkin, joka niin rakastaa vapautta, voisi — josta Jumala häntä kuitenkin varjelkoon — tulla semmoinen orja.
Anna: Mutta, äiti, kuinka voisi Ville tulla orjaksi, kun meidän maassamme ei ole orjia?
Hilda: Luulen, että tiedän, mitä äiti tarkoittaa. Saanko sanoa, äiti?
Äiti: Sano vaan, tyttöni!
Hilda: Muistatteko Akseli Leppästä, joka kuoli viime keväänä?
Hannes: Tuota kilttiä Akselia, joka aina loi palloa kanssamme? Hyvin hyvästi. Minähän sain koetella hänen oppilaslakkiaan, kun hän tuli Helsingistä.
Anna: No, mutta eihän hän ollut mikään orja?
Hilda: Hänen sisarensa Anna on niin monta kertaa itkenyt luonani ja kertonut, että Akseli varmaan lopulta juo itsensä kuoliaaksi. Hän aikoi juoda jo lyseon neljännellä luokalla ollessaan, ja sitten hän ei enään voinut lopettaa, sanoi hän. Ettekö muista, että hän oli koko vuoden merillä?
Ville: Hänhän oli maailmaa näkemässä.