Hilda: Ei, rakas veli, hän matkusti päästäkseen pois toverien seurasta ja kiusauksesta nauttia väkijuomia.
Äiti: Niin, ja seuraavana vuonna hän oli taas poissa kotoa ja oleskeli silloin Turva-parantolassa, mihin kaikki semmoiset ihmiset matkustavat, jotka eivät voi olla juomatta. Se ei nimittäin auttanut, että hän meni merille. Kun hän tuli kotiin, alkoi hän taas juoda.
Ville: Hänhän oli raukka, hänellä oli, niinkuin opettajamme sanoi, heikko, huono, luonne.
Hannes: Minä luulen, ett'ei hän tahtonut lopettaa juomistaan; hänestä oli hauskaa vähän naukiskella. Jos hän olisi oikein tahtonut, olisi hän voinut lakata.
Äiti: Eikö hän sitten tahtonut? Kuinka hän sitten olisi mennyt merille tai matkustanut Turvaan päästäkseen vapaaksi juomahimostaan.
Hilda: Hänen sisarensa kertoi minulle Akseli raukan välistä yöt läpeensä kävelleen edestakaisin huoneessaan. Kerran hänen sisarensa oli mennyt hänen luokseen. Akseli oli väännellyt käsiään epätoivossaan, itkenyt ja sanonut, että kyllä hänen vanha isänsä ja äitinsä vielä kuolevat surusta hänen tähtensä. Mutta hän ei voinut, ei voinut lopettaa; hänen täytyi juoda, vaikka olisi antanut puolet elämästään, jos olisi päässyt himostaan.
Äiti: Rakkaat pojat, hän oli orja. Hänhän tiesi, että hän teki pahasti; hän tahtoi heretä juomasta, mutta ei voinut. Sellainen on orjuutta, ja sitä orjuutta on vapaimmissakin maissa. Juovutusjuomat luovat suurimman osan orjia.
Anna: Minä luulen, äiti, että tupakoitsija on myöskin vaikeassa orjuudessa! Eräs poika luokallamme, en tahdo sanoa hänen nimeään, menee milloin mihinkin piiloon saadakseen tupakoida, sillä hän ei voi olla edes puolta aamupäivääkään paperossiaan imemättä.
Ville: No jaa, pitääpä sitä neitienkin joka päivä saada aamupäiväkahvinsa.
Anna: Myönnän, että kovasti ikävöin sitä yhtä kuppia, jonka silloin saan. Äiti, olenko silloin kahvinjuonnin orja?