Mutta kohta senjälkeen kuin he olivat luvanneet olla uskollisia toisilleen, kuoli Katrin isä, ja emintimänsä aikoi mennä toisiin naimisiin.
Eräänä aamuna seisoi Katri Patrikin asunnon ulkopuolella. Riemuisena juoksi sulhasensa häntä vastaan, tervehti ja pyysi astumaan sisään; Katripa ei tullut, vaan sanoi: "Minun ei sovi enää olla kotonani, ja sinä tiedät, Patrik, ukko Mac Kay'n sanovan meitä Irlantilaisia niin kevytmielisiksi, että menemme naimisiin, vaikk'ei meillä ole mitään; saamme muka sitten suuren perheen, mies rupeaa juomaan ja vaimo tulee onnettomaksi. Vaan niin ei pidä oleman meidän laitamme, Patrik; minä en voisi nähdä sinun tulevan humalassa kotiin…"
— "Tai menevän humalassa ulos", lisäsi Patrik, joka oli enemmin kokenut ja sitä paitsi oli leikkisä kuin Irlantilainen konsanaankin.
— "En mitenkään", jatkoi Katri, "ja sentähden menen minä herra O'Doolen palvelukseen. Hän on vourannut suuren tilan lähellä Limerik'in kaupunkia ja tarvitsee reippaita piikoja. Säästetään sill'aikaa, Patrik, rahaa, minkä voimme, ja sitten, saatuamme kylliksi kokoon, pidämme häät, jos vaan maltat odottaa niin kauan".
— "Voi, Katri-kultani", virkki Patrik vakaisesti: "kyllä minä maltan koko elämäni ajan ja vielä tulevaisenkin, enkä koskaan taukoa sinua rakastamasta. Mutta kuinkas paljon luulet menevän aikaa, ennenkuin häitä pidämme?"
— "Se riippuu siitä, kuinka ahkeraan teemme työtä ja kuinka paljon saamme säästetyksi. Minun laskuni mukaan menee siihen kolme vuotta".
— "Mutta jos minä teen työtä kahta ahkerammin entistäni, eikös sitten puolitoista vuotta ole kylläksi, Katriseni?"
"Niin, Patrik, kun vaan saamme kokoon kaksikymmentä puntaa, joilla voimme vourata enemmän maata lisään ja ostaa lampaita sekä saada tuo huoneesi parempaan kuntoon, niin sitten pidetään häät".
— "Kolme vuotta! Puolitoista vuotta!" huokasi Patrik. "Voi, Katri-kultani, mitenkähän kärsinenkään olla niin kaukana erilläni sinusta? Siellä sinä saat nähdä pulskia miehiä, joita ei suinkaan puuttune Limerik'issä, ja ne, nähtyään sinut, rakastuvat sinuun ja ilmoittavat sinulle rakkautensa, ja minä, minä en ole siellä vakuuttamassa, ett'ei kukaan voi rakastaa sinua niin sydämmen pohjasta kuin Patrik O'Brien, sillä se on varsin mahdotonta!"
— "Kuules nyt, Patrik, tässä on isä-vainajani koira, ainoa perintö isältäni, sen saat sinä, jääköön se luoksesi. Ja nyt annan minä sinulle suuta, koiran katsoessa päältä, niin tottapa silloin tietänet, ett'en sinua petä".