Nyt tahtoi O'Doole heti valmistaa häät ja kehoitti Patrikkia vuoraamaan maata läheistöllä, mutta Patrik kiitti kauniisti ja sanoi tahtovansa jäädä entiselle paikalle, jossa ostaisi sekä vouraisi enemmän maata lisään.
— "Mutta", sanoi hän yksivakaisen näköisenä Katrille, "mitä teemme Vahdin kanssa? Kyllähän se on sinun koirasi, Katriseni, ja se on kerran ollut todistajana meillä, niinkuin muistanet, ja sehän se oikeastaan onkin, joka meidät rikkaiksi teki, enkä minä henno sitoa enkä lyödä häntä enää: mutta köyhtyisi maar itse ministerikin, maksaissaan kaikkia niitä kanoja, lampaita ja sikoja, joita Vahti heikkoudessaan joskus kohtelee tuimasti".
Nyt yhtyi vuoraaja O'Doole heidän puheesensa ja tutkisteli mitä Vahti oli tottunut saamaan ruoakseen pienestä penikasta asti sekä millä sitä Patrik oli ruokkinut; ja niinpä saatiin tietää, että Vahti oli englantilaista rotua ja oli Katrin isältä saanut lihaa ainakin sunnuntaisin, mutta Patrikin luona ei saanut lihaa eikä luuta nähdäkkään, Patrik kun ei koskaan itsekään syönyt lihaa siitä päivin, kuin rupesi rahoja säästelemään. Vahdissa oli halu lihan perään kiihtynyt kiihtymistään ja kun ei hänelle sitä annettu, päätti hän itse hankkia.
Ja nyt — vaikk'ei liene sopivaista puhua samalla lihasta kuin rakkaudesta — lopetamme sillä toivotuksella: että jokainen nuori poika, joka rakastaa neitoa ja rakkautensa tähden saa kärsiä kauan vaivaa, olisi yhtä onnellinen kuin Patrik O'Brienkin oli.
NOIDAN KYNSISSÄ.
Anna Leena oli syntynyt vaivaishuoneessa; vaan samapa se on, missä hän oli syntynyt; hän ei tuntenut isäänsä eikä äitiänsä, sillä edellinen oli kuollut vähää ennen Anna Leenan syntymistä ja jälkimmäinen kohta sen perästä.
Kun rikkaalle syntyy lapsi, niin siinäkös hyöritään ja pyöritään, kelvollisella lailla vastaan-ottamaan pientä vierasta! Niin, eikä tässä suhteessa juuri rikkaan lapsesta tarvitse esimerkkiä hakea, näemmehän sen jo omistammekin, jos meillä niitä on muutama: siistiksi, somaksi ja soreaksihan mekin laitamme kaikki pikkuisen vieraan varaksi, vaikk'ei se puolestaan pidä vähääkään lukua mistään laitoksista.
Eipä Anna Leenankaan mailmaan tullessa paljoa hääritty, valmisteltiinhan vaan vähäsen; eikä vastaan-ottokaan juuri erinomaisen lempeä ollut. Äiti, heikko olento, nääntyneenä huolten ja köyhyyden kuorman alla, otti lapsen syliinsä, ja vähäinen ilonväre välähti hänen kasvoillaan; sitten siunasi hän tytärtään ja — muutti parempaan eloon.
— "No, niin hänestä loppu tuli", sanoi muuan toinen vaivaishuoneen eukoista ja otti lapsen kuolleen äidin luota; "kunhan vaan lapsikin menisi samaa tietä! vaan äläs, rikkaruoho ei niin pian katoa. Mitähän sinäkään mailmasta haet, pikku lapsi Kukahan sinuakaan on tänne haettanut?"
Näyttipä siltä ikäänkuin lapsi olisi ymmärtänyt hänen sanansa, se avasi terävät silmänsä ja katsoi niillä eukkoon; tämä tuli tuosta oikein hämille ja pani lapsen aivan kernaasti kätkyeesen.