Seuraavana sunnuntaina tarjosi pitäjän vaivaishoitokunta turvattoman lapsen urakka-hoidolle. Vähimmästä tarjoutui sitä hoitamaan vanha köyhä muija, jolla oli pieni mökki tuolla kankaalla. Hän otti lapsen syliinsä ja mennä juntusti pois. "Ole hyvä lapselle!" virkkoi pappi hänen jälkeensä.
Nurinaa tai mörinää kuului uudelta kasvatus-äidiltä vastineeksi, hän astui vaan eteenpäin, taakse katsahtamatta.
"Ole hyvä lapselle!" jupisi hän käydessään. "Onkos sitten kukaan minulle hyvä, minulle, jota he sanovat noidaksi? Antavatkos he minulle mitään, kun vaan uskaltavat kieltää? Ei maar. Pyytäissäni antavat kyllä almun, mutta eivät hyvästä sydämmestä eivätkä anteliaasta kädestä, vaan sentähden, ett'eivät tohdi sitä kieltää minulta; pelkäävät, näet, että lukisin ja loihtisin heidät karjoineen päivineen, jota kumminkan en ikinä ole osannut tehdä. Kierosilmäinen, ontuva, kyttyräselkäinen mä tosin olen, vaan en mikään noita. Ihmisten pitäisi oleman hyviä minua kohtaan, koska olen luotu muita rumemmaksi; vaan ovatko he niin? Ei, he kokevat välttää minua, milloin vaan voivat".
— "Ole hyvä lapselle!" virkki hän taasen. "Niin, se on omassa vallassasi, pikku tyttö. Jos tahot rakastaa vanhaa Katria, niin pitää hänkin sinua rakkaana, niin rakkaana, kuin jos olisit hänen oma silmäteränsä; mutta jos tahdot olla niinkuin muutkin, niin —" synkkä pilvi tummahti vanhan Katrin kasvoilla, mutta se hälveni, ja hän virkki varsin tyynimielisenä: "niin sitten en sinusta huoli".
Lapsi jäi Katrin luo. Kun tämä sai vuosineljännekseltä rahat lapsen ruoasta ja hoidosta, tuli eräs vaivaishoitokunnan jäsenistä hänen luokseen, katsomaan oliko lapsen hyvä olla, oliko se puhtaissa ja siisteissä vaatteissa. "Tuo lemmon noita on tosiaankin parempi, kuin maineensa", sanoi mies, tultuaan kotiin; "pikku tyttö näkyi olevan iloinen ja hyvässä hoidossa".
— "Hän kai aikoo pitää lasta luonaan, kunnes tämä on kyllin suuri voidakseen noidaksi oppia. Vanhalle noidalle se kai on oikea onni, kun saa nuoren sielun pahalle myödyksi", arvelivat toiset. Sillä välin annettiin lapsen olla Katrin kasvatettavana, ja tämä osoittikin sitä kohtaan niin paljon lempeää huolta, että muut entistä enemmin rupesivat kammoksumaan ja vihaamaan häntä. Muutamat sanoivat papille, että lapsi pitäisi pantaman johonkin toiseen paikkaan, mutta tämä, joka hyvin huomasi, mitä sillä tarkoitettiin, ja tahtoi tyhjäksi tehdä luulot noituudesta, sanoi, että lapsi saisi jäädä entisen kasvatus-äitinsä luo, niin kauan kuin tämä teki sen toimen vähimmästä maksusta ja oli hyvä lasta kohtaan.
Näin kasvoi Anna Leena. Hän rupesi jo käymään kasvatus-äitinsä asioilla, toi maitoa ja hankki jauhoja ja ryyniä myllyltä.
— "Kenen tyttö sinä olet?" kysyttiin häneltä.
— "Vanhan Katrin".
— "Sin'olet vaivaishuoneen lapsia".