— "Ehkä niinkin", vastasi nuori emäntä, "mutta minä tein niin kuin mieleeni siinä silmänräpäyksessä johtui. Nähdessäni kuinka kurjan ja onnettoman näköinen hän oli, en minä olisi voinut sanoa hänelle pahaa sanaa, en mitenkään. Eikä se niinkään tuhmasti ollut tehty, sillä minulla ei ole koskaan elämässäni ollut suloisempaa hetkeä kuin se".
Katri pyöritti vaan päätään, hän tunsi ehkä kuinka kauniisti kasvatustyttärensä ajatteli, vaan ei tahtonut sitä tunnustaa.
Seuraavana päivänä oli Antilla isänsä kanssa pitkällinen keskustelu. Isä päätti jäädä poikansa luo ja toimittaa hänelle lanka-ostokset. Poika, joka tunsi isänsä varsin taitavaksi semmoisessa kaupassa, suostui mielellään, ja kun Matti epäili, tokkohan emäntä myöntyy siihen, että hän jää taloon, vastasi Antti: "Anna Leena suostuu kaikkeen, mikä hyvä on!"
Näin loppui Matin ruodulla-kulkeminen. Hän oli nyt joutunut noidan kynsiin, sanoi hän. Tästälähin oli hänellä erinomainen rakkaus kaikkia niitä kohtaan, joita mainittiin noidiksi, ja varsin suuresti ylenkatsoi hän "tietäjiä". Katrilla ja hänellä oli aina väliin pientä toraa, mutta yleiseen olivat he hyviä, ystäviä ja kirkkomaalla sai Matti hautansa vanhan noidan viereen.
Anna Leena vanheni myöskin; mutta maine hänen noituudestaan oli hälvennyt eikä jäänyt perinnöksi hänen lapsilleen. Vanhanakin oli hän vilkas, puhelias, herttainen vaimo, joka hääri rehellisen hiljaisen miehensä ympärillä koskaan sammumattomalla nuoruuden rakkaudella, sillä rakkaudella, joka panee kaikki altiiksi, itsensäkin, lemmittynsä edestä. He olivat onnellinen pariskunta, ja heidän lapsensa astuivat vanhempainsa jälkiä!
MAKSA RAHASSA!
Tavallinen tarina.
(Tanskasta.)
Vanhan Kristianshavnin vanhanmuotoisella kadulla asuu nikkari-mestari Rasmus Jensen. Hän on kelpo puuseppä, hän tekee kaikenlaisia puusepän teoksia ja tekeepä niitä vielä oikein kunnon lailla. Mutta yhtähyvin hän ei ole oikein seurannut aikaansa, ainakaan mitä huonekalujen piirustusten somuuteen ja hienouteen tulee. — Ja tuskinpa olisi hän koskaan edes ajatellutkaan tulla mestariksi, jollei hänen appensa olisi sitä välttämättömästi vaatinut, ennenkuin oli antanutkaan Jensenille luvan naida tuon tyttösen, jota paitsi hänen elämänsä tuskin olisikaan ollut mitään elämätä. — Tehdä "mestariteosta", kas se oli Rasmukselle yhtä helppoa kuin syödä voileipäkyörä, mutta saada itsellensä "kunteja" — kas se oli vallan toista, se, ja sitä konstia hän ei osannut ollenkaan; häneltä puuttui, näet, lahjoja "olla mies puolestaan" ja "puhumaan omaan säkkiin"; ja niin totta kuin monesta paljoa huonommastakin sällistä, jolla vaan on ollut mainittuja lahjoja, on tullut mestareja ja suuriakin, yhtä totta on sekin, ett'ei Jensen mestarilla, juuri näitten lahjain puutteessa, ollut muita kunteja, kuin noita niin sanottuja "suuria mestareita". Senpä tähden ei Rasmus raiskalla ollutkaan muuta, kuin jokapäiväinen leipä ja sitäkin useimmiten niukalta.
Samassa kaupungissa, mutta kaupungin mitä komeimmassa kartanossa asuskelee tukkukauppias Jeppesen. Hän on mies, joka tietää mitä rauhaansa sopii. Renki retvanasta osasi hän lentää lepsahuttaa aina meidän suurimpien kauppahuoneiden isännäksi ja johtajaksi, mutta yhtähyvin tulee hänen kunniaksensa mainita, että hän on rehti mies, joka rehellisyytensä, säästäväisyytensä ja ahkeruutensa kautta on päässyt maallisen elämän korkeimmalle onnenhuipulle. Ja rehtinä miehenä on hän nykyjäänkin pysynyt, sillä harva on se päivä, jolloin hän ei jakelisi köyhille lähimmäisilleen siepaleita siitä hyvästä, jolla Luoja on häntä siunannut.