— "Enkös minä ole sanonut", vastasi Frans närkästyneenä, "että minut on käsketty pois tehtaasta? Mitä minua hyödyttää rakkaus työhön, kun ei minulla työtä ole?"
— "Onhan kaupungissa muitakin tehtaita, eikä ainoastaan se, jossa sinä olet työskennellyt; kun sinulla vaan on halua, niin kyllä sinä työtä saat".
— "Vai niin, minun pitäisi siis kulkea talosta taloon kyselemässä, eikö minua muka tarvittaisi, eikö niin? Ihana toimi!"
— "Onko sitten ohitse kulkevaisten armeliaisuuteen turvautuminen mielestäsi vähemmin alentavaista? Mutta jos sinun on vaivaloista pyytää työtä, niin säästän sinut tuosta vaivasta. Huomenna puhelen herra Kartmannin kanssa, ja hän myöntynee antamaan sinulle työtä tehtaassaan. Suostutko siihen?"
— "Täytyneehän siihen suostua".
Heidän tuskallista kohtaustansa Fredrik ei tahtonut kauemmaksi pitkittää, ja kun Frans sitä paitsi oli väsynyt, niin pakoitti hän veljensä tulemaan huoneesen eukko Riedlerin luo.
Tämä selitti maankulkijalle kummastuksensa hänen poissa-olostansa jotensakin mielistelemättömillä sanoilla ja käski hänen hakea asuntoansa muualla, mutta Fredrik rupesi välittäjäksi, ja eukko Riedler suostui vihdoin, että Fredrik saisi jakaa veljensä kanssa vuoteensa sekä illallisensa.
Tässä jo huomasi Frans, että veljessänsä oli hänellä ikäänkuin suojelus.
Seuraavan yön vietti kumpikin veli aivan eri tavalla; vähempi makasi rauhallisesti, surematta huomispäivästä; Fredrikin unta taas häiritsivät tuhannet levottomat ajatukset. Häntä peloitti ajatellessaan, mitähän herra Kartmann vastaisi hänen pyyntöönsä.
Huomis-aamuna meni hän Fransin kanssa tehtaan-isännän luo ja vapisevalla äänellä toi esiin pyyntönsä. Mielellään olisi hän salannut veljensä huonon käytöksen, mutta kun herra Kartmann kysyi, mistä syystä Frans oli lähtenyt pois entisestä työpaikastansa, niin Fredrik tunnusti kaikki, sillä valehdella hän ei voinut.