Kun sisääntulleet olivat huomanneet olevansa yksinään, puuttui yksi heistä hiljaisella, mutta kumminkin selvällä äänellä puheesen ja ilmaisi aikeen, johon he olivat ryhtyneet.
Heidän aikomuksensa oli näet yön aikana murtautua herra Kartmannin konttoriin ja viedä sieltä rahat pois. Kuultuansa kummankinpuolisia selityksiä, tunsi Fredrik salaliittolaisten olevan tehtaan työmiehiä, ja rauhattomuudessansa hän tuskin malttoi pysyä alallansa; mutta ymmärtäen, kuinka tärkeätä hänen oli saada tietää hankkeen pienimmätkin seikat, koetti hän olla niin hiljaa kuin mahdollista. Nyt määrättiin kullekin tehtävänsä. — "Yhden meistä", sanoi se, joka oli juurta jaksain selittänyt aiotun yrityksen, "täytyy ensiksi mennä sisään särjetystä ikkunasta; kukas meistä on rohkein? Kaiketi sinä, Frans".
Kuultuansa tämän nimen, kauhistui Fredrik sanomattomasti, ja kun hän päälliseksi kuuli veljensä vastaavan, niin pääsi häneltä tietämättänsä hätä- ja hämmästys-huuto.
Tuokioksi jäivät työmiehet äänettömiksi.
— "Mistä se huuto kuului?"
— "Tästä huoneesta."
— "Täällä on siis joku."
Pian seisoi Fredrik salaliittolaisten edessä. Häneltä kysyttiin, miksi hän oli piiloittaunut. Lyhyesti selitti hän asian laidan.
— "Olet siis kuullut kaikki, mitä täällä on puhuttu?"
— "Olen"; — vastasi Fredrik.