— "Kiitoksia, herra", — vastasi Fredrik — "mutta minä en voi suostua. Minä olin, kun asiata tarkemmin ajattelen, mielin määrin menettelemäisilläni toisen omaisuuden kanssa, vaan sitä en tahdo enkä saa tehdä. Kääntykää suorastaan herra Kartmannin puoleen; hän voi paremmin kuin minä ratkaista, eikö teidän vaatimuksenne sodi hänen etujansa vastaan".
Vieras ymmärsi nyt Fredrikin arvanneen hänen aikomuksensa.
— "Minä ymmärrän kieltäymisenne syyn", sanoi hän. "Te tiedätte, tehtaan-omistajain salaavan toisiltaan koneitansa, ja pelkäätte menettävänne paikkanne, jos isäntänne saa tietää, että olette antaneet minun käsiini nämä piirustukset. Mutta voinpa teille tarjota semmoisen paikan, että entisen paikkanne menettämisen pidätte onnenanne. Minä tarjoan teille tehtaassani kahta vertaa suuremman palkan kuin mitä tähän asti olette saaneet, ja sitä paitsi samana päivänä, kuin tuotte minulle piiruksen tuosta uudessa koneesta, maksan teille minkä summan vaan tahdotte".
Fredrik ei kuunnellut enempää; hän pisti piirustuskääreensä kainaloonsa ja, heittäen vieraasen silmäyksen, jossa häpy ja inho kuvastuivat, sanoi vapisevalla äänellä:
— "En ole petturi enkä rahoilla ostettava".
Sen sanottuaan kiiruhti hän asuntoonsa.
Muutaman päivän perästä kutsutti herra Kartmann Fredrikin luoksensa.
— "Missä ovat ne piirustukset, joita olet tehnyt yhdessä lasteni kanssa?" — kysyi hän.
— "Laukussani!"
— "Tuopa ne tänne".