Piampa saapi havaita,
Kuin maailma on kavala,
Kuin nuoren ilon kadottaa,
Ja lasten leikin lopettaa.
Niin näkyy nytkin todeksi.
Ja kuuluu kyllä kovaksi,
Kun puhuu orja päivistään,
Yks orpopoika onnestaan.
Tämän orpopojan antaa hän sitte usiammissa värsyissä valittaa vaivojaan ja onnettomuuttaan, ja siitä päästyänsä muistaa korjaajiansa seuraavilla kiitossanoilla:
Nöyrimmän sanon kiitoksen,
Kaikillen niillen yhteisen,
Jotka minun ovat korjanneet,
Ja tänne asti auttaneet.
Suuri on ollut vaivanne,
Suurempi olkoon palkkanne,
Jota ei maassa makseta,
Vaan taivahass' on tarjona.
Ja jos nyt oikein tuntisin,
Hyvyyttä Herran muistaisin,
En vaiti olla saattaisi,
Vaan kiitosuhrin antaisin.
Että niin olen autettu,
Ja vahingolta varjeltu,
Kuin Mooses kaisla-arkussa,
Ja Joonas kalan vatsassa.
Ne Herran suuret ihmetyöt
Muistuttaa mullen päivät yöt,
Että aika oisi palata,
Ja synnin tieltä lakata.
Maailman turhuus hyljätä,
Ja kaikki ylön katsoa,
Toivoa toista tulevaa,
Etsiä uutta elämää.
Että sitten taivaan kuorissa
Saisi voiton virttä veisata;
Siellä vanhat vaivat palkitaan,
Ja kaikki uudeksi muutetaan.