Ne Korhosen tekemät laulut, jotka tässä kirjassa löytyvät, ovat paraimpiansa, ja jos ei jo siitäkin syystä, niin kuitenkin näytteeksi hänen ulkorunoisesta laulutavastansa painettavat. Näistäkin lauluista on lyhemmyyden vuoksi muutamia kehnompia värssyjä pois jätetty, milloin se järjestyksen loukkaamatta taisi tapahtua. Peräti painamatta on jäänyt toista yhdeksän meille tiettyä laulua, nimittäin:
Jänikselle;
Onnentoivotus nuorelle vaimolle;
Pahasta ja kalliista ajasta;
Venäjän ja Turkin rauhasta;
Leskikeisarinna Maria Veutorounan kuolemasta;
Turun kaupungin palosta;
Kehoitus hääpidon alettaissa;
Nuoren vaimon kiitossanat antimista;
Joutohyräilykset häissä.
Epäilemättä löytyy myös monta muuta Korhosen tekemää laulua, eli kuitenkin on löytynyt, joita ei vielä ole kerätyksikään saatu. Kerääjät ovatkin enemmin ahkeroineet saada hänen runojansa, kun laulujansa kerätyksi, koska edellisillä jo rakentonsakin puolesta nähtävästi oli parempi arvo.
Korhosen tytär, jo mainittu Anna Reetta, joka isänsä kuolemasta teki edellä luettavan kauniin runon, ei ole muunkaan laulun laadinnossa isäänsä kehnompi, miltei ennen parempi. Sen voisi päättää seuraavistakin värsyistä, otetut hänen eräälle orpopojalle tekemästä laulustansa:
Minull' on mieli kirjoittaa,
Maailman surkeutta mainita,
Jos aika myöten antaisi,
Ymmärrys ylös kantaisi.
Viheliäinen, surkia
On ihmisellä elämä,
Niinkuin on Jopi puhunut,
Ja Salomoni sanonut.
Jopa sen tunsi Jooseppi,
Ja tarkoin tutki Taavetti;
Jo Haakar joutui huutamaan,
Ja Ismaeli itkemään.
Kuin lapsi ensin syntyypi,
Ja hengittämään herääpi,
Tuntee jo tuskan olevan,
Ja vaivan takaa ajavan.
Itku jo ompi alkuna,
Ja ensimäisnä äänenä,
Juurikuin ajat arvaisi,
Ja tulevaiset tuntisi.
Jos sitte vähä iloitsee,
Ja lasten kanssa leikitsee,
Ne ilot pian puuttuvat
Ja murehiksi muuttuvat.