Kunpa häntä kuusin markoin
Poika pikkuinen paneepi,
Sievä siit' on sitte tulla
Kolmen taalerin kohalle,
Tott' on tolppa irtanaissa,
Eikä lou'usta lukua,
Vähä riksistä rätinki.[5]
Uskaltaapa ukko vielä
Toisellensakin tokaista:
"Ele ystäväin, pakene!
Seisoksele näillä seu'uin,
Niin saat suuhusi sinäkin;
Minä annan aika ryypyn,
Enkä heitä huomeneksi."
Annas aika aamun tulla,
Miehellä on toinen mieli,
Kuitenkin kulungin tähen
Vesi päältänsä puhuupi,
Haikeasti haasteleepi:
"Vaikkas jo, kipeä kallo,
Tahot harmista haleta;
Empä säästä sittenkänä,
Totta maksan minkä jaksan.
Tuolle taaleri tuleepi,
Tolppa toiselle kohalle,
Koko loutu kolmannelle;
Vaan ei varsin nyt ruveta
Kuitenkana kuolemahan,
Vielä on viinaa kylässä,
Vielä sittenkin sivallan
Koko korttelin velaksi:
Autas, veikkonen, vähäisen!
Toiste maksan, jos ma jaksan."
Aivan on asian kanta
Tällä lailla, lapsukaiset!
Minä sen toeksi tieän,
Ett' olen itse'kin ollut
Taipuva tähän tapahan,
Saanut semmoiset vahingot:
Terveys on turmeltuna,
Kaikki rikkaus kaonnut,
Kaikki taskussa makaapi.
Tällä suututin sukuni,
Esivaltani vihoitin,
Näytin itseni olevan
Hyvänsuoville suruksi,
Irvihampaillen iloksi.
Olkohon opiksi muille
Jotka saanevat sanoa:
"Muita on mies opettanunna,
Itse oli oppimaton!"
VIIME SODASTA.
Rakastettu Rautalampi!
Siitä mä sinua kiitän,
Että tässä täyellisen,
Opin oikian tapaapi,
Yhyttääpi ymmärryksen;
Tässä löytääpi läheltä
Sekä herkut hengelliset,
Että maalliset makeuet,
Mitä mielesi tekeepi.
En ole etäällä käynyt
Hakemassa harjoitusta,
Piisaapi kotoinen koulu
Talonpojan tarpeheksi
Isä ennen sitä neuvoi,
Tätä äitini opetti,
Siihen sain enemmin sitte
Opetella itse vielä,
Jotta jo kykenen kyllä,
Ja panen paperin päälle
Kansan kasvavan etehen,
Tulevaisten tunnustella,
Tämänaikaiset asiat,
Kuinka oli kumma aika,
Suomen kansalle kamala,
Vallan vaihtuissa Venääksi.
Talon vaarit ne vapisi,
Talon muoriset murehti,
Kavahteli nuori kansa,
Kun ne kuulivat sanomat
Maaliskuussa mainittavat,
Sitte silmällä näkivät
Pitkin Suomea sujuvan,
Pitkin maanteitä matavan
Tutkimattomat tuhannet
Vierasta sotaväkeä,
Kauheilla sotakaluilla.
Saivat sitte huhtikuulla
Olla seurassa samassa,
Vetämässä vaikiasti
Ransporttia perässä,
Eikä miehillä evästä,
Eikä heiniä hevoilla;
Sapelia miehet saivat,
Hevosilla hengen vaara.
Sitte lankesi sisälle
Toukokuu se toivottava,
Pahemmin pelotteleva,
Kun sai kuunnella kotona
Ampumista ankarata,
Piettävän Pieksämällä.
Sotaväki suuri kanssa
Otti oikian asunnon,
Esipää Istunmäellä,
Toinen pää Toholahessa.
Siit'ei käyty kirkon luona
Kahen kuukauen sisällä,
Eikä pappia pahaana —
Venäläiset veivät toisen,
Toisen pelko vei pakohon.
Silloin kuollehet kotona
Selän saarissa mätäni,
Ett'ei voinut vieä niitä
Kirkkomäelle kaukaiselle,
Eikä myöskään ennättänyt,
Kun oli kuolo kummallinen,
Asui tauti ankarampi.