Ruunun Kokki, Jämsän Kokki, Rautalammin Kokki,
Reikänuttu, paikkapöksy, takkukarva takki;
Kokki joka kypsen kysyi, kypsen kyllä tiesi,
Kypsen tehdä taitamatta, kypsen kyllä löysi.
Kokki joka koiran juonet kaikki kyllä tunsi,
Kokki joka keplotella miehen taskut taisi.
Ruunun roisto, Jämsän jättö, kovan onnen Kokki,
Rahan kurri, velan herra koko tämä Kokki;
Monen miehen mieltä myöten teki tämä Kokki,
Jolla oli, siltä otti, peijakas kun petti.
Siinä armo sekä hirmu rinnatuksin pantiin,
Että aivan äänetönnä iso aika oltiin;
Kaikki pere pelästyypi: "mitähän nyt tehdään,"
Kokki kovin vihastuupi: "kyllä se nyt nähdään".
"Elä suutu, hyvä herra, kyllä minä annan,
Kun ma katson kassojani, tasan tässä pannaan".
Itse Kokki rahat luki, näitä meillä nähtiin,
Halttunen se värkit hankki, joilla kirjat tehtiin.
Heti kohta kestinkihin ukko akkoinensa
Kutsuttihin kirkkotieltä, vanhin poika kanssa.
Piti viedä viinakannu, josta suuhun saatiin;
Kuiva ol' se kahvipannu, mitäs sille taittiin.
Eipä Kokin kestingissä haihtun't miehen hattu;
Se oi' harva viinaryyppy, joka siellä sattui.
Viekää veikot velkakirjat, kyllä Jaakko jaksaa,
Yhtä haavaa saatte rahaa, Kokki kaikki maksaa;
Mutta pienet velkamiehet yksitellen menkää,
Ett'ei Kokki, velan herra, paljoutta pelkää!
Veitset, piiput, viinaryypyt, kaikki hän ne maksaa,
Säkit, kontit, saavit, pytyt, tämä velkasaksa,
Voit ja talit, kenkäparit, vaikka mitä otti,
Palsarin se poikinensa ottamassa voitti.
Tämä Kokki Kokin poika Kokin koulut käynyt
Konstillisen Kokin mahdin koulusta on tuonut.
Jämsän joki, Rautalampi tämän Kokin tietää,
Ett'ei tämä Kokki ole, joka puuron keittää.
Kokin pitää pitäjästä ahkerasti ajaa,
Kerustella keittämistä, särvintä ja suolaa,
Muuta kanssa kaikenlaista, josta soppa syntyy;
Kokit ne ei paljon puista, keittohon ne tyytyy.
LAULU, OLUT JA VIINA.
Löytyypi kultaa kupiksi,
Jos talonpoika tahtoo,
Hopiata housun napiksi,
Ken kaluksi sen kahtoo;
Löytyy myös sanoja virviksi,
Kun etempätä etsii,
Ja laitteleepi lauluiksi,
Runoiksi tehdä viitsii.
Vaan aina tulee varoa
Ne monet väärät värjyt,
Ett'ei laki sua sakoita,
Ja pane pahat reisut;
Niin saatkin laulaa helistää,
Ett' oikein seinät soipi,
Olutta juoda välistä,
Kuin kallo kantaa voipi.
Se mielen tanssiin taivuttaa,
Myös antaa vähän voimaa
Kyll' uni muuten saavuttaa,
Jos välist' ei saa hoivaa.
Ja tekin, neidet naitavat!
Sen kernahasti suotte,
Myös olette yhtä taitavat,
Jos itse vähän juotte.
Miehellen ei tuo mitään tee,
Jos ryypyn, kaksi ottaa,
Vaan kolmas mieltä koittelee,
Ja neljäs älyn voittaa.
Viinasta ei tule viisaus,
Kun sitä paljon ryyppää,
Vaan kevyt mieli, kerkeys
Sen kanssa olla pyytää.
PIETARI VÄÄNÄNEN.
Pietari Väänänen, joka syntyi vuonna 1764 Murtolahden kylässä silloista Kuopion, nykyistä Nilsiän pitäjää, on Suomen merkillisimpiä talonpoikia. Hänen vanhempansa olivat katollinen Lauri Pietarinpoika Väänänen, laajaa Väänästen sukua, ja tämän vaimo Kristiina Nissanen. Jo nuorempana teki Pietari Väänänen itsensä tutuksi kunnosta ja uutteruudesta, ja oli, isän kuoltua v. 1791 perittyänsä kotitalon, seudun enimmin arvossa pidettyjä talollisia. Hän oli pitäjässään lautamiehenä ja valittiin v. 1800 seudun valtiopäivämieheksi Norrköpingin valtiopäiville. Norrköpingin viereisessä virrassa mainitaan hänen, kahden muun suomalaisen talonpojan kanssa, näyttäneen kuningas Kustavi IV Aatolfille, mitenkä koskea Suomessa lasketaan. Myöskin sepitti hän täällä Norrköpingissä runon kuninkaan silloin tapahtuneen juhlallisen kruunauksen kunniaksi. Näitten johdosta arvattavasti sai hän herrastuomarin arvonimen, joka hänellä sittemmin on. Kun keisari Aleksanteri I v. 1809 kutsui Suomen säädyt kokoon Porvoosen valtiopäiville, joilla Suomen kansan tulevaisuus ja uusi asema oli ratkaistava, valittiin Pietari Väänänen jälleen kotiseutunsa edusmieheksi. Väänäsen kykyä osoittaa tällöin myöskin se seikka, että talonpoikaissääty alinomaa käytti häntä luottamusmiehenänsä, lähetystöissä ja valiokunnissa, ja hän olikin melkeinpä ainoa tällä lailla käytetty suomenkielinen edusmies, koskapa vielä Ruotsin valtiopäiviltä peritty tapa näyttää olleen vallalla, että Ruotsin kielen taitoa etupäässä pidettiin silmällä valiokuntain jäsenet määrättäessä. Eikä Väänänen suinkaan ollut mikään pelkkä jaa-herra, joka aina toisten mieleen myöntyi, sen todistaa esim. hänen vastalauseensa siviili- ja talousvaliokunnassa vakanssimaksujen suuruudesta, jota vastalausetta hän viimeiseen asti säädyssä puolusti. Että Väänänen itse käsitti, mikä tärkeä hetki Suomen kansan elämässä Porvoon valtiopäivät olivat, osoittavat ne säkeet, jotka hän tästä tapauksesta liitti ylistysrunoonsa keisari Aleksanterille:
"Käski kansasta valita
Jotka saattaisi sanoa
Tieon kansan tarpehista,
Joillen itse ilmoitteli
Porvohossa poikasilleen,
Että kaikki kansa saapi
Uskollansa entisellä
Luojallensa lauleskella,
Varsin vanhalla tavalla."
Väänäsen kunto yleisissä ja oman paikkakuntansa taloudellisissa toimissa hankki hänelle arvon-osoitteita sekä hallitukselta että seuroilta, ja kolme mitalia mainitaan ukon loppuikänään kantaneen rinnassaan. V. 1828 muutti Väänänen maalta Kuopion kaupunkiin, missä jonkun aikaa oli ruokatavarain kauppiaana, ja lienee sitten viettänyt viimeiset ikävuotensa Taipalsaaressa poikansa luona, joka siellä oli pappina (nimellä Venell). Siellä hän myöskin kuoli v. 1846 ja sai hautansa Taipalsaaren kirkkomaassa. Naimisissa oli hän ollut talonpojan tyttären Eeva Savolaisen kanssa.