Mulla on kiiltävät kituset,
Hopiasta hohtavaiset,
Silkkitröijyt siivolliset,
Isohalkoiset hamehet,
Tykit tyyrihit peräti,
Lakit, huivit laaulliset,
Paljo muitakin paremmat.
Mahan olla onnellinen:
Muilla on halvemmat hamehet,
Lakit huivit huonommaiset.
Nyt on pettänyt peteli,
Kultalakki langettanut.
Joko polttanen poroksi,
Kiukahalle kiiättänen?
Mielen on vienehet minulta,
Lakit korjat lappanehet,
Entiset hyvät elämät
Häpeäksi hämmentynyt.
Toivoni tuli tomuksi,
Ulos kulki kunniani.
Herrat helsasit minua,
Talonpojat taluttelit.
Enpä yhen ystävänä,
Enkä aljuna ajellut,
Olin morsian monelle,
Oli tuttuja tuhansin,
Ylen paljon ystäviä.
Ei ole enää minulla
Ylkämiestä yhtäkänä;
Hyvät hylkivät minua,
Eikä huoli huonotkana:
Narrit ei nainehet minua,
Eikä konnat korjannehet.
Olis paljoa parempi
Kunnialla kuljeskella,
Kulkea kuputakilla,
Hamehella harmajalla,
Kuin olla kovin koria,
Monen miehen morsianna.
Minä neuvon neitysiä,
Vahingostani varoitan:
Synnin palkka painavainen
Omantunnon turmeleepi;
Koska kuoleman kujehet,
Nuolet aivan ankarimmat
Vievät ruumihin rumaksi,
Ihon aivan ilkiäksi,
Eipä silloin silkkivaatteet
Paljo kaapuna kahise,
Pian kaatuva koreus,
Turhat kaikki kaunistukset!
Teille tyttäret typerät,
Piiat heikot, hempiäiset,
Greetat, Leenat lempiämmät,
Mariat, Katrinat katalat,
Saarat, Klaarat saattavaiset,
Liisat, Susannat suloiset,
Briitat, Annat antavaiset,
Elsat, Sislat siivolliset,
Muutkin Valporit vakaiset,
Olkohon tämä opiksi.
ELIAS TUORINIEMI.
Elias Tuoriniemi mainitaan eläneen suutarina Pyhäjärven kappelissa Pyhäjoen pitäjää Pohjanmaalla noin vuoden 1810 paikoilla. Muita elämäkerrallisia tietoja ei ole onnistunut hänestä saada, joka seikka ompi sitä enemmän valitettava, koska hän niistä parista runosta päättäen, jotka ovat säilyneet, näyttää olleen samalla kertaa aikansa taitavimpia runoniekkoja sekä järkevä ja yleistä hyvää harrastava mies. Hänen runonsa osoittavat myöskin hänen olleen luonteeltaan leikillisyyteen taipuva, niinkuin usein Suomen talonpojat. Häneltä on säilynyt kolme runoa (Topeliuksen runokokoelmassa ja parissa käsikirjoituksessa Kirj. Seuran arkistossa). Pisin niistä on juoppouden pahetta vastaan kirjoitettu "juttu juomareista", toinen on pilkallinen runolaulu "suuresta tupakanpuutteesta", jotka molemmat seuraavat tässä alempana (edellinen kuitenkin vähän lyhennetyssä muodossa); kolmas on lyhyt runo "kirpusta", jonka aineen valinnasta tekiä sanoo: "tämä on juoru joutavasta, työ on tehty tyhjän eestä: lukkari minun lupasi, vaati vanha kumppalini juoruamaan joutavasta, kirjoittamaan kirpustakin."
TÄMÄ ON JUTTU JUOMAREISTA, KOOTTU KOHMELOVÄESTÄ.
Kuinka kummalta näkyypi,
Koska katson kansan päälle,
Kuinka viina vietteleepi
Ihmisiä ilman alla!
Kuinka viina viekkahasti
Viisahankin vietteleepi,
Vietteleepi virkamiehen,
Päämiehen päihyttääpi,
Pahoin pettääpi papinkin,
Oikiankin opettajan,
Talonpojan tarkimmankin,
Tarkankin talon isännän.
Kuinka viina vietteleepi,
Emännänkin eksyttääpi,
Pahentaapi palkollisen,
Rehellisen renkimiehen,
Huonoimmankin huonemiehen,
Kehnoimmankin kerjäläisen!
Kuinka viina vietteleepi
Viisahankin virkamiehen,
Vaikk' on taito tarkka hällä,
Vielä muita viisahampi,
Opissa ylös otettu.
Vaan kun viina vietteleepi,
Saapi viina vietellyksi,
Silloin mies on mieltä vailla,
Pois on toimi toisialla.
Koska mies on mieltä vailla
Silloinpa miesi mitätöin,
Kaikki arvokin katoopi,
Kutistuupi kunniakin.
Kuinka viina vietteleepi,
Pahoin pettääpi papinkin!
Eipä se sovi papille
Olla julma viinanjuoja,
Juosta kanssa juomaritten.
Kuinka kuitenkin sopisi
Olla vartia vakainen,
Vartiana valvovaisna
Siinä Herran Sionissa?
Kuinka hän saattaapi sanoa,
Kuinka muille muistutella
Viinan suuria vikoja,
Kuin on itse kumppanina,
Juohattaja juomareille?
Kuinka se muita kuljettaapi,
Kuink' on eellä eksyväisten,
Ett' on itse eksyksissä?
Vaan en saatakkaan sanoa,
Paljon puhua papille;
Pappi tietääpi paremmin,
Tietääpi oman tilansa.
Kuinka viina vietteleepi
Talonpojan tarkimmankin!
Jok' on julma viinan juoja,
Joka juopi joka päivä,
Alvari[12] kylän ajaja,
Kuinka sill' on kuiva kurkku!
Ei sille piisaa pikari,
Yksi jumpru juotavaksi,
Eikä kastu kaulavarsi,
Eikä kastu kielen kanta
Pikarista pikkuisesta.
Totta toisenkin paneepi,
Juopi kohta kolmannenkin,
Neljännen nenänsä alle,
Vielä juopi viiennenkin,
Kuuennenkin kurkkuhunsa,
Sekä juopi seitsemännen,
Kaheksannen kaulahansa.
Juopi tuopin toisen kanssa,
Vielä kannun kaateleepi.
Suu syöpi suuret kassat,
Menee kautta kaulavarren
Talonkin iso tavara.
Juopi elonsa esinnä,
Juopi vaimon vaattehetkin,
Isänsä isot hopiat,
Kanssa vaarin vanhan kassan.
Kuinka sill' on suuri suu,
Kuinka sill' on laaja leuka!
Syöpi sonnin sorkkinensa,
Syöpi lehmän lieminensä;
Vielä mahtuupi mahahan
Hepo heinähäkkinensä,
Mahtuu sinne suuri maakin,
Mahtuu laiva lastinensa.