Soittakootten seurakunta,
Laulakootten lapset meiän,
Veisaten iloista virttä,
Kiitosvirttä keisarille,
Joka kirkon kiitettävän
Antoi rauhassa raketa,
Suomen suureksi hyväksi,
Seurakunnan kunniaksi.
Jos on harppusi hajonnut,
Karsinoinut kantelesi,
Ota koppa koivupuusta,
Harppu hongasta hotaise,
Että soittosi sopisi,
Luonnistuisi laulantosi,
Niinkuin mielessä menisi,
Aivosi ajattelevi.
Laula vielä kiitosvirttä
Intendentillen ilosta,
Kuin on kuulusti kuvannut
Joka tempun temppelistä,
Tehnyt kaavan kaunihimman,
Plaanin laittanut hyvimmän.
Siitä on nyt Jouhenniemen
Aittokannan kankahalle
Tehty temppeli jaloimpi,
Huone hongista rakettu,
Pantu päällen paanukatto,
Rautarännit räystähille,
Joka kulmalle kurimus,
Ve'entorvet toimitettu.
Vielä siitä vissi määrä
Korkiammallen kohottu
Torni toisella tavalla,
Kirkon päällen kiinni pantu;
Siinä on joka sivulla
Akknnoita aivan paljo,
Sieltä loistaapi sisälle
Valon kirkkahat kipunat;
Sen on rauasta rakettu
Katto ruohon karvallinen,
Vielä risti viimeiseksi
Tornin päähän toimitettu,
Sen on päähän kiinni pantu,
Ukonlanka laitettuna,
Tulen tuiman esteheksi,
Pilvivalkian varaksi.
Vaan mitäs minun pitäisi
Vielä virkkoa enemmän,
Jos ma seinistä sanoisin,
Aivan paljo akkunoista,
Eli patsaista puhuisin,
Tahi lausun lehtereistä,
Kun on kaikki kaunihisti,
Jaloimmasti jatkettuna
Kelpo mestarin mahilla,
Tolpon toimella hyvällä.
Ei saata sanoilla näillä
Tulla tolkku toisen päähän,
Vaikka vielä viisi vuotta
Tätä laulua latoisin,
Virsi pitkäksi viruisi,
Laulu loppumattomaksi;
Kun ei sattune sanani
Syvemmältä syytä myöten,
Kuin on kuuluisa rakennus,
Julkinen Jumalan huone,
Joka luonnon liikuttaapi
Siihen mennessä sisälle.
Siitä Sullen suuri Luoja,
Armias avara Herra,
Saisin töistäsi sanella,
Kiitosvirttä veisaella,
Kuin oot luonut luomisessa
Siksi paikaksi pyhäksi,
Kussa kunnianimesi
Saarnataan, pyhä sanasi.
Saapi siihen sielunsairas
Aina astua sisälle
Syämmellä särjetyllä,
Armoalttarin etehen.
Siinä löytää lääkityksen
Synnin haavoillen syvillen,
Aina siin' on armopöytä
Tarjon' Tuonen vierahille.
Saapi siinä saarnamiehet,
Sielunpaimenet parahat
Seurakunnalle sanella
Julkisen Jumalan töistä,
Olla orpojen ojennus,
Horjuvaisten hoitajana,
Että kansa kaikenlainen
Synnintuntohan tulisi.
Senpä suokohon Jumala,
Sallikoon suloinen Luoja,
Että tässä huonehessa,
Tässä paikassa pyhässä
Sinun siunattu sanasi
Tuottaisi hyvän he'elmän,
Eikä sammuisi surussa,
Tien ohessa tallattaisi,
Eikä orjantappuroihin
Tukahtuisi turmiollen,
Vaan se tuottaisi tuhannet,
Saattaisi sa'at he'elmät,
Josta herkkuja hyviä
Kaikki me karitsan häissä
Saamme taivahan talossa
Aina nautita ilolla.
Vielä virkkaisin enemmän,
Vaan oon kolmea vajaalla,
Kiurun kieltä, Väinön mieltä,
Kymäläisen kanteletta,
Jolla on komia koppa,
Ääni äijän maksavainen,
Vaikk' on nauloja vajaalla,
Nouattaissa nuottiloita.
VIRSI UUSI UKKOSESTA, PITKÄISESTÄ PIENI LAULU.
Saisinko minä sanoa,
Lauleskella Luojan töitä,
Vaikka kyllä vaikeutta
Antaapi tämä asia
Minun tuhman tunnolleni,
Mielellen' mitättömälle?
Vaan en saata vaiti olla,
Lapsilleni lausumatta,
Koska juoksevat kovasti
Itkien isän sylihin
Pelvon kanssa kauhe'imman,
Syytä kyllältä kysyvät
Isältänsä itkusuulla,
Mistä paisuu paksu pilvi,
Synkeys on syntynynnä,
Ilmahan isot jyrinät,
Peljättävät paukkaukset,
Joista tuli tuiskuaapi,
Liekki suuri leimahtaapi,
Jota kaikki kauhistuvat;
Sekin suurin syntisistä,
Paatunut pahoissa töissä,
Silloin toki siunoaapi
Kuolon pelvosta kovasta.
Tämä luonnot liikuttaapi,
Särkeepi kovat syämmet.
Kaikki luontokappaleetkin,
Linnut laulunsa lopetti,
Karkaavat kalat meressä,
Rauhan paikoillen pakeni;
Tämä tuopi myrskytuulet,
Rakehia raskahia,
Vuoret murtaapi muruksi,
Liikuttaapi linnan muurit.
Ei ole elossa tässä,
Löy'y luotujen seassa,
Joka voisi vastustella
Kaikkivaltiaan käsissä.
Minä lausun lapsilleni,
Puhun kohta puolestani:
Sinä poikani paremmin
Tulet tästä tuntemahan
Vakahisen Herran voiman,
Jaksoa jalon Jumalan;
Koska tutkit Luojan töitä
Kauniissa käsialoissa,
Niin sä tuntenet tekiän,
Näitten haltian hyvimmän.
Varsin vanhalla ajalla
Entiset esi-isämme
Uskoivat Ukon tuleksi,
Valkiaksi Väinämöisen,
Ilmarisen ihmetöiksi,
Tuonen sankarein soaksi,
Jotka konsteilla kovilla,
Voimilla varustetuilla,
Kamppailit Kalevan kanssa,
Kuljit pilven kukkuloilla.
Vaan nyt on entiset etäällä,
Vaipununna vanha tieto,
Nyt on julkinen Jumala,
Tunnettu totinen Luoja,
Jok' on tehnyt taivahatkin,
Itse ilman istuttanut,
Luonut maankin manterenkin,
Valmistanut vaikutukset.
Minä mielestä vähäinen
Olen aivan oppimatoin,
Luulen varsin vaikuttavan,
Synkeyttä synnyttävän,
Kun on helle heinän päissä,
Kukkasissa kuuma paiste,
Silloin kohta kaikki luonto
Ainehensa anteleepi,
Silloin hikoopi hevoset,
Kaikki luontokappaleetkin,
Ihmisetkin ilman alla,
Hongat antaapi hajunsa,
Petäjätkin pihkan liehmun,
Kalliosta kalkin haisu
Tuottaapi tulikiveä,
Vielä suolasta sumua,
Merestä meneepi paljo.
Niitä itse ilman luonto,
Sekä selkeillä säkeillä
Armas aurinko vetääpi
Kohta aivan korkialle,
Siellä syntyypi sumuksi,
Paisuttaapi paksun pilven,
Saattaapi savennäköisen:
Sieltä vuotaapi vetenä,
Rakehina raskahina,
Tuopi tuulen tullessansa,
Myrskyn nostaapi merellä,
Tahtoopi takaisin tulla,
Kotomaille matkustella,
Koska korkeissa koeissa
Kovin kylmä kohteleepi.
Siitä tunnen tuhmanakin,
Arvaan asian kaiken,
Kun ei panko pakkasella,
Eikä talvella tärise,
Kun on aurinko etäällä,
Kylmettynnä kaikki luonto.
Onpa keinot keksittynä,
Valmistettu viisahilta,
Tuiskuvan tulen varaksi;
Jo on tehty juohatukset,
Tehty päälle temppelien,
Kaupunkeihin kaunihihin.
Jo nyt puuttuupi puheeni,
Jopa voimani väsyypi,
Kun on mieleni matala,
Oppi yksinkertaisempi.
Vaan sinä valaistu sielu,
Jos oot oppinut enemmän,
Elä näille naureskele,
Jos on virressä vikoja,
Eikä toimessa totuutta,
Asiassa ainehia:
En ole opissa ollut,
Seisonut sepän pajassa,
Ollut luona oppineiden,
Tietäjitten tienohilla.
Elä suutu suuri Luoja,
Tästä virrestä vihastu,
Jos en oike'in osannut
Tekojasi toimitella.
Anna armias Jumala,
Herra Henkesi lähetä,
Lahjoittele lapsillesi,
Selvitä sokiat mielet,
Että oike'in osaisit
Tutkia kätesi töitä,
Siitä tuntisit Sinunkin
Luojaksensa laupiaaksi.