Ajattelen aikojani,
Muistan murhepäiviäni,
Entisen elämän juurta.
Suomen kansan kasvannosta,
Kansan kaikista tavoista,
Varsin vanhalla ajalla
Sanoisin pari sanoa,
Tässä virressä vähäisen,
Vaan on kieleni kipeä,
Sanani takana salvan,
Jo on puuttunna paperi,
Läkki maahan läikähtännä,
Hanhet syönynnä havukka,
Sulat suolle jättänynnä,
Kuoltunna sanoihin seppä,
Vaipununna Väinämöinen,
Kuulu virsien kuningas,
Laulaja ijän-ikuinen.
Vaan jos tuuli tunnit toisi,
Ajan antaisi ahava,
Läkin saisin lähtehistä,
Paperin pajunlehistä,
Sulan rannan ruokosista,
Virkoaisi Väinämöinen,
Saattaisi sanoja mulle,
Aukaiseis sanaisen arkun,
Virsiväkkärän vetäisi,
Kirjoittaisin kiusan vielä,
Suomen kansasta sanoisin,
Elämästä entisestä.
Aasiast' on kansan alku,
Syntypaikat Syyriasta,
Sielt' on vanhat vanhempamme,
Entiset elosijamme,
Sielt' on siirtynnä sivuitse,
Kautta Kaspian meritse,
Urkenit Uraalin kautta,
Laajan Laatokan sivuitse,
Suomen synkkähän salohon,
Tänne pakkasen pajahan,
Erämaahan autiohon,
Siihen itsensä sijoitit,
Siinä itsensä enensit,
Kasvattelit kansan juurta.
Ei silloin siloissa käyty,
Varsin vaunuissa ajettu,
Kulettu kumun sisässä,
Kääsilöissä kirkkotiellä —
Silloin teillä tervashongat,
Kirkkoina kiviset vuoret,
Linnut lauloi lukkarina,
Jänöt pappina pajatti,
Karhut kaivelit pesiä,
Kontiot kiven koloja,
Peurat pentuja tekivät,
Vaatimet vasikat laitti,
Kuusissa oravat kukkui,
Suet viioissa vilisi.
Ei leipää lehosta tullut,
Perhe pellosta elännä,
Silloin maitona mahala,
Karjana metsän kapehet;
Ei silloin sinistä nähty,
Punasta puhetta ollut,
Silloin suuret sulhasetkin
Kulkivat kulon näköissä,
Naitavatkin neitosetkin
Varsin karvalla variksen.
Kansa kaikella tavalla
Teki työtä tervan päälle,
Kankahille kaivelivat,
Teki tervalle pesiä,
Joista vielä vissit merkit
Näinä aikoina näkyypi,
Jalot jäännökset jälillä,
Kankahilla mustat kaivot.
Ei ollut joka opetti,
Antoi autuuen valoa,
Vanhat vaivutti pimeys,
Lapset lankesit pahemmin,
Eksyit tieltä oikealta,
Viettivät mitättömiä.
Siit' on kasvanna Kaleva,
Kullervo Kalevan poika,
Siitä Vellamo sikisi,
Kartanoihin kasvoi tontit.
Metsän lattiat heräsi,
Tuonettaret, Luonnottaret,
Vielä vanha Väinämöinen,
Sekä seppä Ilmarinen,
Lemminkäinen lieto poika,
Sankarit väkevät sangen,
Isot ihmetten tekiät,
Entiset epäjumalat.
En jaksa kaikkia jutella,
Enkä tarkoin tutkistella,
Olis kyllä kertomista,
Sanomista sangen paljo,
Vaan on matka mielessäni,
Lähtöpäivä päälle saapi,
Vielä on vikoa muuta,
Virsi pitkäksi venyypi,
Että antaapi ikävän,
Lukialle liian mielen.
Ei lopu loruni vielä,
Anna valtoa ajatus,
Vielä virkkoa pitäisi,
Kuin on kansa kasvanunna,
Suku suureksi levinnyt;
Siitä kasvoi kaikki tieto,
Oppi oikia levisi,
Kansan kasvavan seassa,
Elatus eneni paljo,
Kasvoi vilja kankahilla.
Kuss' ennen kurikka paukkoi,
Teki tervaspilkkehiä,
Alkoi aumoja asua,
Kekopäitä kelletellä,
Kuss' ennen kuret munivat,
Hanhet hautoivat pesiä,
Niissä hyörii heinärauta,
Välkkyi viikate terävä,
Kussa kasvoivat kanervat,
Niissä kartanot kajotti.
Joutui sitten Suomen kansa
Alle haltian hyvimmän;
Eerikki iso kuningas,
Valtakunnan viisas herra,
Joka aivan armostansa
Suomen kansasta surua
Kantoi kaikella tavalla,
Herätteli heikot kaikki,
Eksyneet ojensi tielle,
Teki rammat terveheksi,
Antoi Raamatut avata,
Lahjoitti lavean tieon,
Laitti paljon pappiakin
Pitäjihin pitkin maata,
Käski kirkkoja raketa,
Heti Herran huonehita,
Jossa voimalla jalolla
Seurakunnille selitit,
Annoit autuuen valoa,
Julistit Jumalan töitä.
Siitä kasvoi kallis tieto,
Suomi suureksi yleni,
Kasvoi muihen kaltaiseksi,
Muihen verraksi vetäysi.
Jo on suotkin sotkettuna,
Vetelätkin vellottuna,
Kaikki kankahat avattu,
Perattuna peltoloiksi,
Kaunistettu kaupungeilla,
Varustettu västingeillä,
Hyvät huonehet rakettu
Toki toimella hyvällä.
Jopa puuttuupi puheeni,
Lasken lauluni lopulle,
Ei taia koko tarina
Olla markan maksavaista,
Kovin on koottuna välehen
Tämä tärkissä ajassa.
HANNO SUUTARISTA.
Tässä on vähäisen virttä,
Joka on koottuna Kokista,
Siitä Hannosta hyvästä,
Suloisesta suutarista,
Joka kulki Kuortilasta
Nälissänsä näille maille.
Tämän ei tapoja tietty,
Hanhijärvellä havaittu,
Eikä ensin uskottuna
Niin vahvaks valehteljaksi.
Nämä möi hänellen myllyn,
Vielä heittivät velaksi
Kokille joka kopeikan,
Jossa Kokki joukkoansa
Elättääpi ilman työtä.
Kyllä nyt näki kyläjäs
Minkä saivat mylläristä,
Kun nyt maksavat Kokille
Kamahlon joka kapasta,
Vaan ei Kokki kuunapäänä
Maksa myllystä rahoja.
Vielä sill' on vissi konsti,
Millä syöttääpi sikoja,
Teki kiven tippuvaksi,
Pani pussin vuotavaksi,
Jolla juoksuttaa jyviä
Alla sillalle sioille.
Itse uunilla poteepi
Syyhymistä syrjällänsä;
Ei ou eukolla pärettä,
Polttopuista on suuri puutos;
Tuomas Sallinen tuleepi,
Kuin käypi Kokillen puita,
Kapan eestä kerrallansa.
Tämä on tapa Kokilla,
Jos se keltä kuinka paljo
Saisi vietellä velaksi,
Ei se sitä ennen maksa,
Ennenkuin käyään käräässä
Ja tuleepi tuomituksi;
Kun rupeevat ryöstömiehet
Myllyn luona luihkamahan,
Sitte vasta vaimoltansa
Viepi vaattehet kylälle
Pantiksi tämä poloinen.
Akan jättääpi alasti,
Itse käypi kaprokissa,
Raaki riippuupi selässä,
Akka ilkosen alasti,
Lapsi raukat ryökäleissä
Värisee vähissä hengin
Tuossa kylmässä tuvassa,
Haikuisessa hökkelissä.
Kyllä on Kokilla kengät,
Sievät saappahat jalassa,
Vaan ei lapsilla varoja
Saaha vielä virsujakaan,
Täytyy panna paljas jalka
Lumen päälle liukkahasti,
Kun vaan kerran kaapaiseepi
Hanno hierimen käteensä,
Akan metsähän ajaapi,
Lapset kaikki kankahalle,
Jossa saavat joukoltansa
Itkeä isän pahuutta.
Akka itkeepi isosti,
Valittaapi vaimo parka:
"En tohi tupahan mennä,
Hanno lyöpi härkkimellä".
Tämä on tosi asia,
Sen ovat omalla suulla
Itse muillen ilmoittanna,
Vaikka vaikia olisi
Miehen muita viisahamman
Tehä tuommoista tapausta;
Kyllä se suloiset saarnat
Kirjoittaapi kartan päälle,
Muita neuvois mielellänsä,
Vaan ei itsekkään osaja
Tapojansa taivutella
Muihen ihmisten mukahan,
Suusta kuohuupi kirous
Aivan joka askelella,
Vaan ei kuulu kuunapäänä
Tämän suusta siunausta.
Kuules tästä Kokki parka,
Kuule Hanno ja havaitse,
Mitenkä vikoja vielä
Onpi suuria sinussa,
Vaikka ei ne vielä kaikki
Mahu tässä mainituksi.
Ota jo tämä opiksi,
Pane päähäsi paremmin,
Anna nyt akalle rauha,
Lapsille lepo suloinen.
Koska kaikki kauhiammat,
Metsänkin peot pahimmat
Sikiänsä suojeleepi,
Pesässänsä peitteleepi;
Oisko ihme ihmiselle,
Vika suuri viisahalle,
Jos ei akkaansa ajaisi
Poijes tuiskulla tuvasta!
Anna lapset lämpimässä
Olla tuiskulta tuvassa,
Pahnallaan pahalla säällä.
En minä vaimosta valita,
Akan päiviä paheksu,
Vaan on lempo lapsiasi,
Pahamieleni minunkin,
Kun on kehnolla kurilla
Kataloita kasvatettu.
En minä enämpi jaksa
Tapojasi toimitella,
Kyllä syitä ois sanoa,
Jos puhuisin puolen vuotta,
Vaan ei anna aika myöten
Eikä piisaja paperi.
Vaan jos suutut suutarini,
Kokkini kovin vihastut
Tästä virrestä vähästä,
Lyhyestä laulannosta,
Niin mä laitan laulun toisen,
Virren pitkän ja paremman,
Jossa tutkin tarkemmasti,
Haastan Hannoksen tavoista:
Tähän vaan panin paraimmat,
Jätin kehnot kertomatta.