Sanoi myös sanoilla näillä:
"Isännäll' on itsellänsä
Puolitalvesta puhenna,
Kysymys joka kylässä,
Sievä toimi siemenistä.
Kun on saanut siemeniä,
Jopa pälvehen pitäisi,
Tuonne tallin tunkiolle
Tehä taimet taitavasti,
Panna pehut peitteheksi.
Kohta on vaarilla varoitus,
Iso murhe muorillakin,
Kuinka kunnossa pysyisi
Ett'ei kuivaksi kuraha,
Eikä pakkanen panisi.
Jospa taimet joutuisivat:
Ukkoja ojantekohon,
Akkoja aianpanohon,
Piiat, pojat polvillensa,
Joka kynsi kyykyllensä
Tainta maahan tunkemahan.
Omat sitte sievät vielä
Kaikki vettä kantamahan.
(Min' en vielä milloinkana
Koskenna korennon päähän,
Ole ottanut olalle,
Tuoani tupakki maalle,
Enkä koske milloinkana.) —
Heti kun heinä rupeepi
Tupakissa tuntumahan,
Koht' on kiire kitkeminen,
Heinänperkaus perätöin.
Kun ne joutuvat kukalle,
Kukat kohta kuivamahan,
Joita pojat polttelevat;
Vaari ei vanhoja anna
Ennenkuin on kukat kaikki.
Itse istuupi isäntä
Kylpyajat kynnyksellä,
Hallan tuulta haisteleepi,
Katseleepi, kiikaileepi
Onko näkeillä otava.
Jos on pouta pohjoisella,
Vasta kiirut kiintiääpi.
Väki jos miten väsynyt
Muusta työstä tultuansa
Ei saa ennen maata mennä,
Kun on kumossa tupakki.
Vasta työ tytöiltä puuttui,
Murhe muorilta väheni,
Vaan ei vielä vaarin vaivat
Ole kaikki ollenkana;
Alas kankia katsella,
Varustella vaikkunoita.
Viel' on huolta hiieksikin,
Kun on kuivana tupakki,
Komisee se koivun pölkky
Ennenkuin on kukkarossa.
Nyt sen kuulit, kulta poika,
Liekö tuosta liika vaiva!
Onko sulla ymmärrystä,
Heitä piippu helsinkihin,
Kylvä ennen kaurakappa,
Osta otria nelikko,
Josta jouluna olutta
Joka henki juoa saisi."
Tästä pitkästä puheesta
Suuttui viimein sulhaspoika,
Kiskoi kihlansa takaisin,
Sanoi suulta julkialta:
"Olin poika onnellinen,
Että kuulin kunniasi,
Itse ilmoitit tapasi;
Sill' en nyt sinusta huoli,
Ehkä omilla eväillä
Varsin vaimoksi tulisit."
Tämä morsian mokoma
Ei saanut siltä ikänä
Puhemieheltä puhetta,
Eikä suuta sulhaselta.
Sitte kohta kortit osti,
Alkoi pouvata pojille,
Emännille ennustella,
Tuli palkaksi tupakki.
Talvet korjassa körötti,
Kesät kulki kuokkimassa
Kuokkapalkalla kylissä,
Viimein suuttunut siihenkin
Jopa vaihtoi vaattehensa,
Kantoi kamlottiasunsa
Vietäväksi Viipurihin,
Saaha lehtiä leveitä,
Vielä kerran virnaskoita.
Niin poltti poloinen aika
Tupakkia tuskissansa;
Neuvoi aina nuorempia,
Ett'ei pahasti pitäisi
Piippuväelle puhua,
Lapset vahvasti varoitti,
Ett'ei taimet tallattaisi.
Veipä vettäkin välistä,
Kantoi taimen kasteluksi,
Varoittipa varpusetkin,
Taimitarhasta ajeli.
KEISARIN ARMOTEOISTA.
Vielä vanha vaivoissani,
Ikävässä istuissani
Kihnuttelen kirjoitusta, —
Ilovirttä vierettelen,
Hyräilen hyvillä mielin
Armo keisarin avuista,
Jonka syämmen Jumala
Valaisi hengen valolla,
Sinne vuoatti sisähän
Raittihimman rakkau'en,
Aivan suosion suloisen,
Vielä lämpimän lähetti,
Teki korvat kuulevaksi
Kurjain suurta surkeutta,
Orpoin itkua isoista,
Vajavaisten valitusta.
Tuli surku surkioita
Vanhan Davidin tavalla,
Joka suri sukuansa,
Että Israel eläisi
Alla kuuluisan kuninkaan.
Tällä lailla lapsukaiset
Kiitettävän keisarimme
Syän paljon on palava,
Huoli suuri Suomenmaasta.
Pilven laittoi Pietarista,
Hyvän kuuron sen korian
Suomenmaallen surkiallen,
Josta kaste kaunihisti,
Armopisarat aleni
Kuivuneillen kukkasillen,
Virvoitti viinamäkensä,
Että Herrallen he'elmän
Istutukset tuottaisivat,
Mantelpuissa marjat oisi.
Tuli isäks itkevillen,
Otti orvot omiksensa,
Tempas tuolta riikin tieltä,
Ulos kyläin kynnyksiltä,
Parkumasta tain palaista,
Kylän vaarin vastuksista,
Tarkan emännän taloista.
Ei nyt tarvitse enemmän
Kurjain lasten kuljeskella
Riikin reissä renttuumassa,
Talvisella taipalella,
Pakkasella paukkaavalla,
Itkein vilussa vikistä,
Kiitettävä keisarimme
Orvot toimitti tupahan,
Ruoan, vaattehen varusti,
Vielä korjuhun korian,
Opetuksen oivallisen,
Isäntäin siunattuin sivulla.
Totta lapset toisten vielä
Mahtaa kiittää keisaria,
Sitä isäänsä isoista,
Joka tuli tuskan alla,
Häilähti siihen hätähän,
Laittoi peipposet pesähän,
Ett'ei kurjat tiellen kuollut,
Viluun nälkä näännyttänyt,
Tuulottaissa turvatoinna
Murhein mustassa metsässä.
Eipä ole ennen nähty
Suruisella Suomenmaalla,
Ett' olisi esivalta,
Ruhtinaamme ruoan tuonut,
Osoittanut orpoloillen;
Tuolla mierolla menivät,
Siellä eli ihmiseksi,
Kuuli monta murausta,
Paljon sanoja pahoja,
Eikä ollut opetusta,
Oli paha koiran koulu,
Lavialla lauvaistessa.
Eipä kuunnellut kuningas
Orpoin itkua isoista,
Huolta pienistä pitänyt.
Toinen tunto keisarilla,
Syän rakas ruhtinaalla,
Suosittelee Suomenmaata,
Laittelee elämän etuja
Taiten monella tavalla,
Soisi ihmisten elävän
Kaikin puolin kaunihisti,
Ett'ei puutteista puhuisi,
Vajautta valittaisi
Suomen saaren suuri joukko.
Soita, korpia kokeepi
Visuun tehä viljamaiksi
Talonpoikain tarpeheksi,
Sekä kosket kuohuvaiset,
Purot, joet juoksevaiset
Saimaa aivan avaraksi,
Että vesi vihmaiseepi,
Rannat kuivaksi kuroopi;
Niihin saapi niittylöitä
Että muita viljamaita,
Leipätaikinat leviät.