Runoja kirjoitti Mansikka paljon ja helposti. Ne ovat vilkkaita ja sujuvat hyvin sekä osoittavat todellista runohenkeä hänessä olleen. Hänen runoistaan ovat erittäinkin sieviä "Merimiehen runo" sekä "Jäniksen valitus" ja "Revon valitus"; vielä mainittakoon tähän myöskin painettu "Syysruno". Myöskin lauluja on Mansikka paljon sepittänyt. Hänen runojansa ja laulujansa on useita painettukin (sanomalehdessä Sananlennätin ja erikseenkin). Hautapatsaihin sepitteli hän uskonnollisia runonpätkiä; eräs Mansikan tuttava sanoo ihmettelevänsä, mitenkä hän voi niin elää kuin eli, ja kuitenkin niin hartaita kehoituksia elämän parannukseen lausua.
MERIMIEHEN RUNO.
Vettä kynnän vellottelen,
Minä aaltoja ajelen,
Kynnän aika aurasella,
Hevolla syömättömällä,
Että vaahto vatsan alta,
Käypi selkeä selästä.
Valan pitkiä vakoja,
Kynnän syltäkin syviä —
Pellolla perättömällä.
Vaikka tuuli tuuittaapi,
Ilma kiivas kiiättääpi
Laivaa lainetten välissä,
Jotta pauhaapi pahasti
Aalto laivan laitasella,
Vielä viskaapi sisälle
Myrskyn kourissa kovissa,
Tok' on turva tuulellakin —
Vesi veljenäin omana,
Sisarena aina aalto,
Isot lainehet isänä,
Äijät aallot äitinäni.
Eipä painuta pahemmin,
Myrsky uhkaava upota,
Joll' ei päivät päätettynä
Ole loppuhun osattu,
Että Tuoni etsiskellä,
Surma tahtoisi tavata
Myrskyn kautta kaatamalla,
Syvyytehen syöksemällä!
JÄNIKSEN VALITUS.
Jänö ennen näin saneli,
Metsänlapsi lausueli:
"Mitä lienen mie pahoa
Tehnynnä poloinen poika,
Kun oon kurja niin vihattu,
Kaikilta ylönkahottu,
Vaikk' en mie mitään varasta,
Ota muuta kuin orasta
Peltoloilta pehmoisilta,
Kaskimailta kaunoisilta,
Joka tuskin tuntuneepi
Talollisen tappioksi,
Kun en juuria kumoa,
Vaonharjua hajoita.
Ensin etsin niittuloilta,
Apilaisia ajelin,
Jäytin järven rantasilta,
Lehtiheinät lehtoloista,
Sitten tohin toisinansa
Liki kartanoi lipata,
Josta ryömin ryytimaihin,
Kapsuttelin kaalimaihin,
Kussa kukkia kopistan,
Katkon kaalinlehtisiä,
Vaikka vaivainen varolla
Täällä varsin täydyn olla,
Ett'ei kissat kiinni saisi,
Eikä koirat ennättäisi.
Paljon talvella pahempi
On mun vaivaisen oloni,
Silloin piilen pitkin maita,
Metsät halki haihattelen
Eläkettä etsiskellen,
Ruuan ainetta ajellen,
Ehk'en muuta eineheksi
Tarvitse mä talvekseni,
Kuin noi kuoret haapapuista,
Parkkisen pajunvesoista,
Tahi jos tavata voisin
Pikku heinäpielekseisen,
Jonka vieressä viruisin,
Heinät puhtahat purisin,
Lehtiheinät leikkeleisin,
Apilaiset ahteleisin.
Niinpä vaikka niin viatoin
Olen mä poloinen poika,
Eipä rauhassa elellä
Minun anneta, asua
Kivisissä kartanoissa,
Honkaisissa huonehissa,
Luojan luomissa tuvissa,
Laupiaalta laitetuissa,
Mutta aina ahistavat
Mua ihmiset ilolla
Kovin jahtikoirinensa,
Pyytelevät pyssyinensä.