Niin nyt soisin että vielä
Saisi linnut laulaa,
Eikä pantais milloinkana
Heille paulaa kaulaan.
Sitten riemurallatusta
Saisin vielä kuulla,
Vaikka kohta laulun mahti
Unehtuupi multa.
Koska pääsky enemmältä
Laulamahan yltyy,
Silloin vesi silmistäni
Yhtenähän hyrkyy.
Vaan kun rastas lauleleepi
Lehdikossa salaa,
Sitten luonto laulamahan
Minullakin halaa.
Sitten laulan hiljaisesti
Siellä hänen mukaan:
Lillin, lallin, tillin, tallin,
Ett'ei kuule kukaan.
Käköseni kultarinta
Elä kuku mäellä,
Siitä saapi paha huuto
Väkivallan väellä.
Mene tuonne kukkumahan
Lehtovaaran rotkoon,
Minä tulen kuulemahan
Illoin, aamuin notkoon.
Ja jos siellä laulavani
Jonkun kerran kuulet,
Elä toki ilmoita, kun
Venäjälle tullet!
PIETARI MANSIKKA.
Pietari Mansikka oli syntynyt 29 p. heinäk. 1825 Kelkkalan kylässä Viipurin pitäjässä. Isä oli tilallinen mainitussa kylässä Pietari Yrjänänpoika Mansikka, joka kuoli jo 1829 jättäen pojan 4 vuoden vanhaksi; äiti torpparin tytär Katrina Rapo (k. 1856). Pietari poika halusi pienestä asti päästä kouluun, vaan se ei käynyt laatuun, kun varat olivat ohuet ja talossa tarvittiin työntekiöitä. Vanhemmalta veljeltänsä Juhanilta, joka jonkun aikaa oli Viipurin senaikaista piirikoulua käynyt, sai hän kuitenkin oppia tieteitten ensimmäiset alkeet: kirjoittamaan, lukua laskemaan, maantiedettä ja historiaa vähin tuntemaan. Hän oli näissä opinnoissaan niin ahkera, että äitinsä surkeili kynttelien menoa, joiden luuli turhaan palavan. Jo v. 1844 hän läksi Käkisalmeen siltavoudiksi, jona oli 1 1/2 vuotta, vaan erosi sitten siitä virasta ja rupesi puhtaaksikirjoittajaksi tuomarille; ruotsin kieltäkin oli näet Mansikka jotenkuten oppinut. V. 1848 hän muutti takaisin Viipuriin ja tuli siellä palovartiokorpraaliksi; kivulloisuuden tähden täytyi hänen v. 1857 tästä virasta erota, jolloin sai vähäisen eläkkeen ja sen jälkeen eli ravintolanpitäjänä. Häntä kuuluu myöskin paljon käytetyn asianajajana. Kuoli 20 p. maalisk. 1871; hautapatsaan hänelle mainitaan "ylioppilasten Helsingistä" toimittaneen. V. 1848 hän oli nainut posteljonin tyttären Anna Kykkäsen Käkisalmesta; leskeksi jouduttuaan toisella kertaa Johanna Tiströmin Viipurista. Kolme poikaa, jotka hänelle syntyivät, kuolivat isän suruksi kaikki lapsina. Ulkokäytökseltään mainitaan Mansikka olleen vähän herrastava mies. Valitettavasti kuuluu hän ajoittain olleen paljonkin ryypiskelevä, ja hänen elämänsä sentähden hyvin vähän mallikelpoinen.