vv. 65, 66 ja 71, 72. Sivumennessään runo muistuttaa siitä, kuinka saattamaton ihminen on Luojan töitä tekemään.
vv. 93, 94. Lieneekö toivonut, Väinämöisen voivan sille loitsumahdillaan hengenkin antaa.
vv. 101, 102. Ilkastellen; ei ole avosuinen lärppä.
vv. 104-108. Heti älysi, ei oikein tarvinnut katsoakkaan.
vv. 119, 120. Siellä rikkaat ja suurelliset vielä riitelevät ja sotivatki siitä.
vv. 125-138. K. IX: 315-322, XVI: 141-162.
vv. 127, 128. Antamasta kullan ja hopean houkutella itsensä.
vv. 131-138. Elkää valitko vaimoa rikkauden tähden, se vaan saattaa kylmäkiskoisuutta.
38. RUNO
v. 8. Pohjolan emännällä oli muitaki tyttöjä; k. XIII: 3-6.