vv. 71, 72. Näillä sanoilla vaatii toista miekkasille.
vv. 81, 82. K. XXVII: 193, 194.
v. 90. Olivat lujitetut loitsusanoja vastaan.
v. 96. Kolmiluku usein muissaki kohdissa vaikuttavaisin (k. I: 145).
vv. 106-110. Pohjolan emännän, kun ei enää ollut entisellään, piti varulla olla Väinämöistä vastaan.
vv. 121-124. Ei huolinut toista viisaaksi tehdä taonnastaan, ainoastaan viittomalla osotti sen tarkoitusta.
vv. 135-136. Edellisellä kerralla oli ollut rumempana, väkevämpänä lintuna, nyt sitä vastoin suotuisempana, vähäväkisenä.
v. 162. Tuvissa niinä aikoina olivat pienet lauta-ikkunat, sentähden piti ulos pihalle mennä.
vv. 171-190. Tällä herttaisella tervehyksellä ja hartaalla toivotuksella Väinämöinen osottaa ilonsa kuun ja auringon jälle ilmaumisesta.
vv. 184-186. Ihmisten parhaita odotuksia kuulta ja auringolta.