vv. 213, 214. Alkoi sydäntyä ja suuttua.
28. RUNO
vv. II, 12. Pohjolan väki oli hevoisen kiveksi, reen pajupensaaksi loitsineet, tahi ainakin yhtä liikkumattomiksi, kun neki, saattaneet.
vv. 15-18. Toisista taloista väki jo oli tulemassa, miekat ja keihäät välkkyivät matkalla ja Lemminkäisellen iskettiin vihaisia silmiä ikkunoista.
vv. 20, 21. K. XVI: 131-134.
vv. 22-24. Niin korkealle, ettei nuolikaan tapaisi.
v. 34. Ilmassaki lentäessään ei ollut kokonaan vaaratta, sillä Pohjolan väki ehkä taisi samoin linnuiksi muuttaita ja takaa ajamaan ruveta.
vv. 35-38. Havukka ehkä oli surmatun Pohjolan isännän henki.
vv. 43-46. Sano: "en tohtinut käsiksi käydä, kun lensi kotkana, ei muuna pienempänä lintuna."
v. 55. On sinulle tapahtunut jotain erinomaista.