2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuossa nuori Joukahainen, itkeä vetistelevi alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin.
(Äiti tulee vasemmalta karsikosta ja huomaa Joukahaisen.)
ÄITI
Mitä itket, poikueni, nuorna saamani nureksit?
JOUKAHAINEN
Oi on maammo, kantajani, jo on syytä syntynynnä, taikoja tapahtununna, syytä kyllin itkeäni, Liikoja nureksiani! Tuot' itken tämän ikäni, puhki polveni murehin: annoin Aino siskoseni, lupasin emoni lapsen Väinämöiselle varaksi, laulajalle puolisoksi, turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle.
ÄITI (ilahtuen)
Elä itke, poikueni, ei ole itkettäviä, suuresti surettavia: tuota toivoin tuon ikäni, puhki polveni halasin sukuhuni suurta miestä, rotuhuni rohkeata, vävykseni Väinämöistä, laulajata langokseni.
(Ohjaa hänet vasemmalle karsikkoon. Pitkä vaitiolo. Kanteletar näkyy puiden lomasta vasemmalta.)