Oi on viisas Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, laula jo laulusi takaisin, heitä vielä heikko henki, laske täältä pois minua, virta jo jalkoa vetävi, hiekka silmiä hiovi.
Kun pyörrät pyhät sanasi, luovuttelet luottehesi, annan Aino siskoseni, lainoan emoni lapsen sulle pirtin pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi, hulikkojen huuhtojaksi, vaippojen viruttajaksi, kutojaksi kultavaipan, mesileivän leipojaksi.
(Kuoro on Ainon nimen kuullessaan säpsähtänyt, katsonut toinen toiseensa, mutta yhtyy nyt Joukahaisen rukoukseen.)
KUORO
Pyörrä pois pyhät sanasi, perin laske lausehesi!
Väinämöinen kohottaa riemastuneena ylös Joukahaisen ja katsoo hetken lämpimästi silmiin häntä. Kääntyy sitten vitkalleen oikealle, jääden suu hymyssä ja silmät ilosta säteilevinä sinistä järvenselkää ihailemaan. — Joukahainen seisoo kotvan paikoillaan kuin ei oikein ymmärtäisi mitä on tapahtunut. Kääntyy sitten vasemmalle, hänen suunsa vääristyy äänettömään itkuun ja hän peittää kasvonsa käsivarrellaan. Kuoro istuu jälleen paikoilleen.
ESILAUSUJA
Jopa vanha Väinämöinen ihastui ikihyväksi, kun sai neion Joukahaisen vanhan päivänsä varaksi.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Pääsi nuori Joukahainen, pääsi leuan liettehestä, parran paikasta pahasta.