Tuo oli kaunis Pohjan neiti, maan kuulu, ve'en valio, istui ilman vempelellä, taivon kaarella kajotti pukehissa puhtahissa, valkeissa vaattehissa; kultakangasta kutovi, hopeista huolittavi kultaisesta sukkulasta, pirralla hopeisella.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Suihki sukkula piossa, käämi käessä kääperöitsi, niiet vaskiset vatisi, hopeinen pirta piukki neien kangasta kutoissa, hopeista huolittaissa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Vaka vanha Väinämöinen ajoa karittelevi pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Ajoi matkoa palasen, pikkaraisen piirrätteli, kuuli sukkulan surinan ylähältä päänsä päältä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuossa päätänsä kohotti, katsahtavi taivahalle, kaari on kaunis taivahalla, neiti kaaren kannikalla, kultakangasta kutovi, hopeista helskyttävä.
(Pohjan neiti, kultakuontalo kädessään, tulee vasemmalta taustasta. Väinämöinen kohottaa päänsä ja jää häneen huikaistuneena tuijottamaan.)