Kylin maahan kääntelihe, siihen sai sileät rannat; jaloin maahan kääntelihe, siihen loi lohiapajat; päin päätyi maata vasten, siihen laitteli lahelmat.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ui siitä ulomma maasta, seisattelihe selälle; luopi luotoja merehen, kasvatti salakaria laivan laskemasijaksi, merimiesten pään menoksi.
MOLEMMAT
Jo oli saaret siivottuna, luotu luotoset merehen, ilman pielet pistettynä, maat ja manteret sanottu, kirjattu kivihin kirjat, veetty viivat kallioihin, viel' ei synny Väinämöinen, ilmau ikirunoja, Kapehesta kantajasta, llmattaresta emosta.
ESILAUSUJA (nousee)
Kuu keritä, päivyt päästä, otava yhä opeta miestä ouoilta ovilta, veräjiltä vierahilta! Saata maalle matkamiestä, ilmoille inehmon lasta kuuta taivon katsomahan, päiveä ihoamahan, otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän!
(Odottaa suurimmassa jännityksessä ja kädet taivasta kohden ojennettuina. Vuorolausujat ovat nousseet ja seuranneet hänen esimerkkiään. Väinämöinen näkyy, tullen hitaasti laululehdon oikealta puolen.)
KUORO
Se oli synty Väinämöisen, rotu rohkean runojan!