Jo minua noiat noitui, noiat noitui, kyyt kiroili, koki kolme Lappalaista viitenä kesäisnä yönä, alasti alakivellä, ilman vyöttä, vaattehitta, rikorihman kiertämättä; senpä hyötyivät minusta sen verran katalat saivat, min kirves kivestä saapi, napakaira kalliosta, järky jäästä iljanesta, Tuoni tyhjästä tuvasta.
ÄITI
Ei sinussa laulajata Pohjan poikien sekahan, etkä tunne kieltä Turjan, maha et lausua lapiksi.
(Auttaa kuitenkin Lemminkäistä sotisovan kiinnittämisessä. Lemminkäinen ei kuuntele häntä enää, vaan hymyilee, ihantelee itseään ja aseitaan täydessä sota-innossa.)
LEMMINKÄINEN
Mies on luustossa lujempi, rautapaiassa parempi, teräsvyössä tenhoisampi noien noitien sekahan, jott' ei huoli huonommista, hätäile hyviäkänä.
(Panee kypärän päähänsä, käyttää kilpeä peilinään, sukii suortuviaan harjalla, jonka Äiti on hänelle ojentanut.)
ÄITI (kyynelsilmin)
Ellös vainen menkökänä tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan! Tuho ainaki tulevi, tuho poikoa pätöistä, hukka lieto Lemminkäistä.
LEMMINKÄINEN (ylpeästi)