Minne on saanut Lemminkäinen, kunne Kaukoni kaonnut, kun ei kuulu jo tulevan matkoiltansa maailmassa?
(Kyllikki rientää hätäisesti hänen jäljestään, veristä sukaa kädessään osoittaen.)
KYLLIKKI (itkien)
Jo nyt on mennyt mies minulta, kaunis Kaukoni kaonnut matkoille majattomille, teille tietämättömille: veri jo vuotavi suasta, hurme harjasta noruvi.
ÄITI (vilkaisten sukaan)
Voi poloisen päiviäni, angervoisen aikojani! Jo nyt on poikani poloisen, jopa laiton lapsueni saanut päiville pahoille, tuho on poikoa pätöistä, hukka lieto Lemminkäistä: jo suka verin valuvi, harja hurmehin noruvi.
(Kyllikki kääntyy itkien takaisin oikealle taustaan. Äiti astuu päättävästi vasemmalle keskinäyttämölle.)
ESILAUSUJA
Kourin helmansa kokosi, käsivarsin vaattehensa, pian juoksi matkan pitkän, sekä juoksi jotta joutui; mäet mätkyi mennessänsä, norot nousi, vaarat vaipui, ylähäiset maat aleni, alahaiset maat yleni, tuli Pohjolan tuville, kysytteli poikoansa.
(Louhi tulee vasemmalta, Äiti rientää häntä vastaan.)