ÄITI
Oi sie Pohjolan emäntä, kunne saatoit Lemminkäisen, minne poikani menetit.
LOUHI (nopeasti)
Enpä tieä poikoasi, kunne kulki ja katosi; istutin oron rekehen, korjahan kovan tulisen; oisko uhkuhun uponnut, meren jäälle jähmettynyt, vai saanut sutosen suuhun, karhun kauhean kitahan?
ÄITI
Jo vainen valehtelitki! Susi ei syö minun sukua, karhu ei kaa'a Lemminkäistä, sormin sortavi sutoset, käsin karhut kaatelevi; kunp' on et sanone tuota, kunne saatoit Lemminkäisen, rikon uksen uuen riihen, taitan Sampuen saranat.
LOUHI
Syötin miehen syöneheksi, juotin miehen juoneheksi, apatin alanenäksi, istutin venon perähän, laitoin kosket laskemahan, enkä tuota tunnekana, kunne sai katala raukka, koskihinko kuohuvihin, virtoihin vipajavihin.
ÄITI (katsoo häneen)
Jo vainen valehtelitki! Sano tarkkoja tosia, valehia viimeisiä, kunne saatoit Lemminkäisen, kaotit Kalevalaisen, taikka surmasi tulevi, kuolemasi kohtoavi.