LOUHI (voivotellen)
Pahoin tein minä poloinen, kun ma lapseni lupasin, työnsin sulle toisenkana nuorena nukahtamahan, annoin kuin sutosen suuhun, karhun kiljuvan kitahan. (Äkeästi.) En nyt toista annakana nokiesi nuoliojaksi, ennen työnnän tyttäreni, laitan lapseni vakavan koskehen kohisevahan, Tuonen hau'in hampahisin.
(Menee tuimana vasemmalle. Ilmarinen suuttuneena seuraa häntä. Palajaa hetken perästä takaisin allapäin ja pahoilla mielin. Väinämöinen tulee oikealta taustasta.)
VÄINÄMÖINEN
Veli, seppo Ilmarinen, mit' olet pahoilla mielin, kahta kallella kypärin Pohjolasta tullessasi? Miten Pohjola elävi?
ILMARINEN (katkerasti)
Mi on Pohjolan eleä, kun on Sampo Pohjolassa! Siin' on kyntö, siin' on kylvö, siinä kasvu kaikenlainen, siinäpä ikuinen onni.
VÄINÄMÖINEN
Ohoh seppo Ilmarinen, lähtekämme Pohjolahan hyvän Sammon saa'antahan, kirjokannen katsantahan.
ILMARINEN (päätä pudistaen)