MOLEMMAT
Siinä sai muruiksi Sampo, kirjokansi kappaleiksi!
LOUHEN ÄÄNI (parahtaen)
Jo minulta valta vaipui, jo aleni arvioni, eloni meni merehen, Sampo särkyi lainehisin!
(Pitkä vaitiolo. Näyttämö valkenee vähitellen. Väinämöinen näkyy seisovana mietteissään keskinäyttämöllä, Kanteletar nojaavana puun runkoon oikealla.)
KANTELETAR
Niin meni muruja noita, Sammon suuria paloja, alle vienojen vesien, päälle mustien murien, ne jäivät ve'en varaksi, ahtolaisten aartehiksi; siitäp' ei sinä ikänä, kuuna kullan valkeana, vesi puuttune varoja, ve'en Ahto aartehia.
Jäipä toisia muruja, pienempäisiä paloja selälle meren sinisen, meren laajan lainehille, tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi.
Niitä tuuli tuuitteli, meren läikkä läikytteli, selällä meren sinisen, meren laajan lainehilla, tuuli maalle työnnytteli, aalto rannallen ajeli.
VÄINÄMÖINEN (miettivästi)