En mä tuota ennen luullut, enkä uskonut olisi; tok' en luullut luopuvani, uskonut eroavani tämän linnun liepeheltä, tämän harjun hartehelta.
Jo nyt luulen, jotta luovun, sekä uskon, jott' eroan, luovun loisin luojuella, vierin vierahan tavalla.
Lähen nyt, kukka, kulkemahan, vaapukka, vaeltamahan, mansikka, matelemahan, veran nukka, vieremähän; vierin soita, vierin maita, vierin ventoja vesiä, vierin maille vierahille, kulkenen kuhun tahansa päätä, pääsky, syöttämähän, henkeä elättämähän.
Millä syötän pääni, pääsky, heikko, henkeni elätän? Kaks' on kättä kaunokaista, kaksi jalkoa jaloa, niillä syötän pääni, pääsky, heikko, henkeni elätän, syötän suuni survoittaki, täytän tähkäjauhoittaki.
92. Suotta soimat nostettihin.
Suotta soimat nostettihin,
Kiusan kielet kannettihin,
Mun päälle hyvän tapani,
Päälle kuulun kunniani.
Jopa vaan tytöstä tästä
Piiat tuumoa pitivät,
Sekä piiat, jotta poiat,
Miehet mieliä pahoja,
Sekä siirtivät sisaret,
Jotta langot laittelivat,
Heimokunta herjaeli.
Noin ne luuli luppakorvat,
Ajatteli arpinaamat;
Tämän piian pilkan saavan,
Häpiähän häilähtävän—
Koiterehen kuolevani,
Kaatuvan kalojen syöä.
Vaan en kuole Koiterehen,
En kaau kalojen syöä;
Vielä nyt tätä nykyä,
Vielä tällä kymmenellä,
Lempipaitoihin paneme,
Lyöme lykkyvaattehisin.
Vielä tälle vienoselle,
Vielä vienopäiväiselle,
Kolkkavi kosijan kengät,
Välkkävi vävyn kypärät;
Pian Pielinen pesevi,
Vesi kuulu kuuroavi,
Vesi vallan valkasevi,
Enon valkama valavi.
93. Sepä vasta sen pahempi.
Paha lienenki poloinen,
Pahemmaksi pantanehe;
Tuhma lienenki poloinen,
Tuhmemmaksi turmellahan;
Kehno lienenki poloinen,
Kehnommaksi kellätähän.
Eipä se paha olisi,
Kun kylän paras panisi,
Kylän kukka kuikuttaisi,
Kylän sankari sanoisi.
Sepä vasta sen pahempi,
Sepä äsken äitelämpi,
Kun panee kylän pahimmat,
Kylän huonot huikuttavat,
Kylän kehnot kelläjävät,'
Kylän herjat herjoavat,
Kylän rietat riioavat,
Kylän ilkiät ilovat,
Puhelevi ruumenpurnut,
Tervakirnut tempoavat,
Sylttysammiot sanovat,
Kellokaulat kelläjävät.
Ja mitä huolitta minusta,
Kuta kannatta surua,
Revon huulet Hermikistä,
Pulloturvat Tuurikista,
Pullosuut punakerästä?—
Senpä te minusta saatta,
Min kirves kivestä saapi,
Napakaira kalliosta,
Järky jäästä iljenestä.
Saatta sen sanottuanne,
Minkä ilman oltuanne—
Syntiä syämen täyen,
Vatsan täyen vaikeutta.
94. En ole syötävä soria.