Kasvatti minun emoni,
Kasvatti kanoja parven,
Toisen parven joutsenia,
Nuot on aialle asetti,
Seisotteli seipähälle;
Tuli kokko, niin kohotti,
Tuli haukka, niin hajotti,
Tuli lempo, niin levitti,
Yhen vei Wenäjän maalle,
Toisen saatteli Savohon,
Kolmannen kotihin heitti.
Jonka vei Wenäjän maalle,
Se soassa surmattihin;
Jonka saatteli Savohon,
Sen Savossa tauti tappoi;
Kolmannen kotirikoilla
Tappavi ikuinen itku,
Mielalat menettelevi,
Kovat päivät kuolettavi.
221. Tullut muoto mustemmaksi.
Olinpa minäi ennen,
Olin kun omenakukka,
Olin marja maatessani,
Lehti liikkuellessani,
Istuessani ihana,
Armas astuellessani;
Moni katsoi muotohoni,
Varteheni valkotteli.
Nyt on muoto muunne saanut,
Kasvo kaunis vanhentunut,
Tullut muoto mustemmaksi,
Kasvo kaiaksi ruvennut.
Mure tuonut mustan muovon,
Huoli kasvon kaientanna;
Hoikk' on huoleva hevonen,
Murehtiva vaimo musta.
222. Luulin käyväni käkenä.
Toisin tiesin, toisin luulin,
Toisin toivotin ikäni;
Toisin tiesi suuri luoja,
Toisin toivotti Jumala.
Käkesin käkenä käyä,
Kukahella kukkuroilla,
En käkenä käynytkänä,
Kukahellut kukkuroilla;
Toisin otteli osani,
Toisin käv' käkeykseni,
Toisin väänti väärä lykky,
Toisin onni ohjaeli—
Väänti väärälle lykylle,
Onnelle osattomalle.
Täytyi ruupuhun ruveta,
Käsin käyä tähteliille,
Piti lenteä leholle,
Havupuille haihatella.
En nyt tuota tuhma tunne,
Äkki outonen älyä,
Kunne luome luotu lapsi,
Kunne kaivame katala,
Tien kunka otan etehen,
Juonen kunka juostakseni;
Lähenkö revon rekehen,
Vai lähen jänön jälille.
Jos lähen revon rekehen,
Revoll' on reki matala;
Kiskoisi joka kivonen,
Joka kanto kaapaseisi.
Jos lähen jänön jälille,
Koukkupolven polkumille;
Jänö peittäisi jälensä,
Koukkupolvi polkumensa.