241. Rikas kosija.
Tullos neitonen minulle,
Minulle miehelle hyvälle,
Tälle Suomen sulhaselle,
Sorialle sorkalelle;
Ei minulta tyhjä puutu,
Pahat päivät polvenahan.
Kolm' on aittoa minulla:
Yks' on aitta vehkasuolla,
Toinen parkkikankahalla,
Kolmansi kotoinen aitta.
Jok' on aitta vehkasuolla,
Sihen on vehkoja ve'etty;
Jok' on parkkikankahalla,
Sihen on pantu parkkiloita;
Se kolmas kotoinen aitta,
Sihen on tyhjeä typitty—
Eikä aivan tyhjäkänä,
Eikä aivan täysikänä:
Kanan pää, karitsan kaula,
Kolme hauin kylkiluuta.
Tule neitonen minulle,
Minulle miehelle hyvälle,
Korialle kumpalille,
Pohatalle puolisolle;
Kolm' on lehmeä minulla,
Yks' on suolla muurikkinen,
Toinen määllä mansikkinen,
Kolmas puolukka palolla.
Yks' on maiolta mahoton,
Toinen voilla vuolovampi,
Kolmas vallaton vasoilta;
Ei ole illoin kytkemistä,
Eikä aamuin laskemista,
Suolan, suuruksen surua.
242. Keltä mä kysyn tytärtä.
Kuules kultainen isäntä,
Pienoinen perehen miesi!
Keltä mä kysyn tytärtä,
Keltä anon ainoistasi:
Kiviltäkö, kannoiltako,
Vaiko pitkiltä pihoilta;
Kysynkö kylän akoilta,
Vai isolta, vai emolta,
Vai veikolta vanhimmalta,
Vaiko itseltä tytöltä?
Kuules kultainen isäntä,
Pienoinen perehen miesi!
En minä sinua kiitä
Kiviltäsi, kannoiltasi,
Enkä pitkiltä pihoilta,
Avaroilta aitoiltasi,
Kun et antane minulle
Pihan pitkän juoksijaista,
Aitavieren astujaista,
Kujavieren kulkijaista,
Tanteren taputtajaista.
243. Monimorsiamellinen.
Mont' on mulla morsianta,
Neljä neittä tieossani
Vielä viieski varalla,
Kanssa kuues kuuluvissa.
Yks' on tuolla Toivolassa,
Niemelässä neiti toinen,
Kolmansi Kotalahella,
Neljäs Neitolan kylällä.
En taia sitä epäillä,
Eri pelänne ensinkänä,
Ettei ota onkeheni,
Kala viiestä ve'estä,
Osaavasti onkiessa,
Koukun konstin laskiessa;
Vaan sitä epäelenki
Sitä pelkeän pahasti,
Etten saa ma ensimäistä
Tuolta Toivolan kylästä.