Vaan tuosta emo toruvi,
Kantajani kalkuttavi,
Toin tuhman tulen puhujan,
Pahan paian ompelijan.
Pahan paian ompelevi,
Päälle päärmehet tekevi;
Kehnon rihman ketreävi,
Päiksi pellavat panevi.
310. Täytyi runpuhun ruveta.
Viikon viivyin Wiipurissa,
Kauan suolakaupungissa;
Kun tulin omille maille,
Jo oli vietynä omani,
Naituna parahat piiat,
Valittuna valkeimmat,
Kirkkahimmat kihlattuna,
Soreimmat suorittuna,
Minulle herjat heitettynä,
Aivan kehnot annettuna,
Kierosilmät kenkättynä,
Vihaisimmat viskattuna.
Mitäs mun poloisen poian—
Täytyi runpuhun ruveta,
Käsin käyä tähtehille;
Saaha suolta suopetäjä,
Leppäpökkelö lehosta,
Tervaskanto kankahalta,
Kun en tammea tavannut,
Osannut omenapuuta.
311. Nain vihaisen, toin toraisen.
Voi minä poloinen poika,
Voi poika polonalainen,
Kun ma nain vihaisen vaimon,
Nain vihaisen, toin toraisen,
Valitsin veräjän vörstin,
Aisan taitelman tapasin,
Saunan lautojen lamojan,
Penkin päihen piehtaroijan;
Vihoissahan työn tekevi,
Ahmissähän äiän syöpi.
Noin kuulin emon sanovan,
Vaimon vanhan lausuvaksi:
"Miniä on minulle tuotu,
Koan kokka, saunan salpa,
Sylttysukka, kalttokenkä,
Penkin pestyn hierelijä,
Lattian ripottelija,
Tuvan uuen turmelija;
Toi toran pereheseni,
Surun saattoi leipähäni."
"Parempi olisi ollut,
Parempi ori polosen,
Tuoa Tuonetar tupahan,
Manatar tähän majahan,
Kun tuoa toruja vaimo,
Saaha riski riitelijä."
"Ei ollut orihin syytä,
Ei vikoa liinaharjan;
Sen ori kotihin tuopi,
Liinaharja liuvuttavi,
Mi on pannahan pajuille,
Liitetähän liistehille."